— Ullakolla kuuluu joku pieni komero vielä olevan vapaana, jatkoi hollantilainen, joka itse asui talon suurimmassa ja kalleimmassa huoneessa.
Opettajatar rupesi varovaisuuden vuoksi tekemään tilaa uudelle tulokkaalle. Saattoihan emäntä kutsua vieraansa suoraan ruokailemaan.
— Hän on ulkomaalainen, sen kuulin puheesta, vakuutti insinööri.
— Pian pääsette selville hänestä, huomautti Walther kuivahkosti. — He kuuluvat jo olevan tulossa.
— Mies on ainakin kykenevä nopeaan ratkaisuun — mikä on kieltämätön ansio, todisti neiti Aaltio.
Rouva Helm avasi samassa oven itse kohteliaasti väistyen syrjään antaakseen vieraalle tietä.
— Ei, ei mitenkään. — Nuorehko, kalpeakasvoinen ja huomattavan laiha herra vetäytyi hämillään ovelta syrjään antaen tietä emännälle.
— Koska niin tahdotte! — Rouva Helm purjehti tyytyväisenä paikalleen, soitti pöytäkelloa ja käski palvelijan valmistamaan paikan uudelle tulokkaalle. Sitten hän kääntyi vieraan puoleen. — Ehkä saan esittää. — Hän kumarsi pöydässä oleville ja rupesi sitten latelemaan nimiä ja arvonimiä. Kuullessaan ensiksi esitellyn nimen aikoi vastatullut nähtävästi käydä kättelemään, mutta huomatessaan toisten vain kumartavan päätään vetäytyi hän takaisin samalla huomattavasti punastuen. Rouva Helm jatkoi mitään huomaamatta esittelyä. Mainitessaan neiti Aaltion nimen lisäsi hän maire hymy huulillaan: "Kaikkien meidän suosima kansalaisenne". — Helene, jatkoi hän palvelijalle, pannaan lautanen tähän. Tohtori tahtoo varmaan istua suomalaisemme vieressä.
— En minä ole tohtori — yritti vasta tullut oikaisemaan.
— Emme ole kuulleet nimeä, huomautti neiti Aaltio.