— Kirjoitan oikeastaan kasvinsisarelleni — vaikka hän tavallaan on tätini — tavallaan ei sekään.
— Ei teidän tarvitse selittää mitään. Minusta on aivan luonnollista, että naiset ja herrat ovat hyvinkin tuttavallisissa suhteissa toisiinsa ilman, että siinä on sen enempää. He ovat niin perin erilaisia eikä mikään niin rikastuta elämää kuin erilaisuus.
— Se on totta. Mutta monet viihtyvät köyhyydessä kaipaamatta rikkautta.
— Eivät ainakaan halua uhrata mitään rikkauden saavuttamiseksi.
— Mitä te sillä tarkoitatte?
— Esimerkiksi sitä, että meidän kotoisissa pikkuoloissamme joutavat syrjäisten puheet usein estävät miehiä ja naisia vapaasti seurustelemasta toistensa kanssa. Suurempi vapaus kuuluu myöskin ulkomaillaolon valopuoliin.
— Mutta tuolla suuremmalla vapaudella on myöskin varjopuolensa. Se tekee elämän aution laajaksi, samalla kuin se irroittaa yksilön hänelle tukea ja suojaa antavasta arvostelusta. Pienet olot ovat tavallaan omiaan kannustamaan eteenpäin ja siten kasvattamaan suurempaa vastuunalaisuutta. Esimerkiksi lukeneisuus ja sivistys meillä…
Neiti Aaltio keskeytti. — Sanotteko sivistykseksi sitä, että meillä on sellaisia, jotka ovat päntänneet päähänsä joukon kirjatietoja? Sellaisia meillä todella taitaa olla suhteellisen paljon — esimerkiksi naisten joukossa. Mutta sivistyneitä!?
— Niin, minun kai ei pitäisi sanoa mitään. Minä en yleensä tunne ihmisiä.
— Ettekä kai myöskään ole ihmistuntija? Te olette siihen liian hyvä.