— Vai siltäkö nyt kuuluu? No, ei luulisi sinunkaan tarvitsevan valittaa, kun olet huvitellut ulkomailla pian parisen vuotta.
— Enkä valitakaan! — Salaperäinen hymy huulillaan kiinnitti Sonja katseensa maljakossa olevaan heloittavan punaiseen ruusuun. — Minulla oli ihana matka.
— Sait kai saalista paljon!
— Sinä olet parantumaton, täti!
— Minä tunnen sinut, kultaseni!
— Tahdotko sanoa, että minä pyydystelen, — ihailijoita ehkä?
— Ei, ei, nehän tarttuvat sinuun kuin kärpäset liimapaperiin.
Sonja nousi ja meni kiivaasti avatun ikkunan ääreen, jossa hän kumartui haistelemaan kukkalaatikoissa puhjenneita leukoijia. — Puhu itsestäsi ja asioista, sanoi hän kiivaasti. — Minä en jaksa kuunnella tuollaista. — Sitten hän alkoi tiedustella, oliko täti saanut rauhoittavia tietoja hänen raha-asioitaan hoitavasta liikekonttorista ja minne täti aikoi matkustaa täältä. Helsingissä hän tietystikään ei viitsisi viettää kesää.
— Kylläpä sinä nyt tahdot tietoa kaikesta! Mutta mikä piilee tiedustelujesi takana, siitä minä tahtoisin tietoa?
Sonja upotti hetkeksi kasvonsa ikkunan edustalla tuoksuviin kukkasiin. Hän aivan kuin janosi tuntea niiden tuoksua huumaavan voimakkaana. Kun hän vihdoin kääntyi tätiinsä päin, loistivat hänen kasvonsa ja ääni värisi. — Täti, minä olen kihloissa.