Martti tuntee joutuneensa tappiolle. Mutta se tappio on hänelle selvittänyt hänen voittonsa suuruuden.
Kuitenkin hän tuntee sisimmässään, että jotain oikeata ja oikeutettua on hänenkin kannassaan. Siinä ainakin mikä koskee äitiä. Siinähän hän ajattelee Sonjankin rikkautta. Hän yrittää siitä syystä uudelleen, kun he toisiinsa painautuneina istuvat pienellä, hiekkarantaisella saarella, jota kesäisen auringon kultaamat aallot kaulaavat. Hän alkaa puhua äidistä. Sillä hän ottaa ajatuksissaan äidin aina mukaansa ja hänestä tuntuu rikokselta Sonjaa kohtaan tehdä se salassa.
Silloin Sonja hyväilevästi pyyhkäisee Martin tukkaa. — Martti, sinä olet sittenkin mies. Sinun täytyy aina ajatella itseäsi ja omaa suruasi.
— Ajatella itseään ja suruaan ei ole aivan sama asia. Suru on suuri ja pyhä. Suru on meidän hyväntekijämme, elämämme suuri siunaaja. Miksi tahdot erottaa minut siitä?
— Miksikö tahdon? — Hän ottaa Martin pään käsiensä väliin, katsoo häntä syvälle silmiin ja odottaa vastausta.
— Siksi, että tahdon nähdä sinut surusi herrana, nähdä sinut suurena siinäkin. Minä näen sinut muita korkeammalla niin paljossa. Minä tahdon seppelöidä sinut voittajaksi kaikessa.
Martti suutelee huulia, jotka punoittavina kuin mättään marjat ojentuvat häntä kohden. Hän painaa Sonjan pään alemmaksi ja suutelee otsaa hiusrajan kaarteen kohdalta. Sitten hänen oma päänsä painuu, hän tapailee kahta pientä pehmeätä kättä ja suutelee niitäkin. — Minä koroitan sinut tunteitteni ikiaikaiseksi valtiattareksi. Saat käskeä ja kieltää, kutsua ja häätää, sillä sinä tahdot aina onnemme eheyttä, aina sitä mikä on suurta ja hyvää!
Martti työntää venheensä vesille ja antaa sille muutamalla voimakkaalla aironvetäyksellä vauhtia. Sitten hän nojaa airoihin ja silmäilee siintäviä selkiä. Venhe halkoo hiljaa eteenpäin liukuen veden rasvatyyntä pintaa. Niin etäälle kuin silmä kantaa ulottuu vesien välkkyvä pinta. Kukkaiset lahdenpoukamat, saaret ja niemekkeet sitä kaulaavat. Helpeiset heinät nuokkuvat niemien nenässä ja siintävältä taivaalta lähettää aurinko siunaavat säteensä lämpönsä eloonherättämille lapsille.
— Äidin täytyi jättää minut sinun tähtesi, Sonja, sanoo Martti hiljaa.
Sonja ei kohta vastaa, sillä hän ei ole selvillä siitä miltä kannalta sanottu on otettava.