Vaimoväki puheli jo aikoja ennen kolmatta kuuliaispäivää tulossa olevasta vihkimätilaisuudesta. Kiitolliset karamellien saajat päättivät tehdä voitavansa juhlan kunniaksi, ja miesväkikin oli sitä mieltä, että kun pääkaupunkilaiset kunnioittivat tätä pientä paikkakuntaa vihityttämällä itseänsä sen kirkossa, oli paikkakuntalaisten asia kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.
Perjantaina, jolloin Eiraa odotettiin, puhui Martti lähdöstä asemalle. Mutta Sonja esteli. Eira ottaisi tietysti kyytihevosen. Kievari oli aivan aseman vieressä, Sonja oli maininnut hänelle siitä kirjeessään. Junain kulkukaan ei ollut niin aivan säännöllistä. Ja ymmärsihän Eira, että Marttia nyt tarvittiin apuna pakkaamisessakin.
Illansuussa Eira tulikin kyytihevosella, hiljaisena ja tyynenä kuten ainakin, mutta samalla hilpeän iloisena.
Hän oli paljon ajatellut heitä kaikkia. Hän sanoi sen yksinkertaisesti ja kuin ohimennen, mutta samalla sydämellisesti. Ja ne pienet erilaatuiset lahjat, joita hänellä oli mukanaan, todistivat sitä sanoitta. Sonjalle hänellä oli omaompelemansa, vanamoilla kaunistettu kahviliina siihen kuuluvine samanmallisine kuppiliinoineen. Martti sai pienenpienen kotelon, jonka sisältä löytyi kultainen, kellonperiin kiinnitettävä medaljongi. Takasivulle oli kaiverrettu häitten päivämäärä, sisällä oli Martin äidistä viimeksi otettu, erittäin onnistunut kuva.
Martin oli vaikea salata liikutustaan lahjan johdosta. Sonja näki sen ja hänenkin silmänsä kostuivat. Mutta samalla oli kuin veitsenkärki olisi vihlaissut hänen sisintään.
Sonjalle Eira lisäksi toi pienen, sievän matkatyynyn. Martilla oli samanlainen. Sen Eira oli ommellut Martin lähtiessä ulkomaille. Eira toivoi, että heillä molemmilla häämatkallaan olisi hänen ompelemansa päänalunen.
Sonja ihaili saamiaan lahjoja, syleili ja suuteli Eiraa tukehduttavan kiihkeästi kehuen kaiken kauneutta. Mutta illalla päästyään omaan huoneeseensa hän asettui kiihkeän kiireisesti ompelemaan. Hän oli oikeastaan jo kauan ajatellut tätä asiaa, vaikka hän ei ennen ollut tullut tarttuneeksi työhön. Mutta tarpeetkin olivat valmiina ja pian oli valmiina itse työkin. Toisen naisen ompelema päänalunen Martilla häämatkalla, sehän olisi ollut jotain luonnotonta, vaikka antajana olisi ollut oma sisar, saatikka kun oli sellainen, joka ei ollut sisar eikä mikään.
Seuraavana päivänä, kun syksyä varten suoraan Helsinkiin lähetettävät tavarat pantiin kokoon, pisti Sonja aivan kuin ajatuksissaan sinne Eiran Martille antaman tyynyn ja sen sijaan ilmestyi Martin tavaroiden sekaan Sonjan entinen matkatyyny nyt peitettynä uudella, upealla, hehkuvanpunaisilla unikoilla kirjaillulla päällisellä.
Pientä touhua riitti sen päivää jokaisella. Ei tullut edes tärkeimpiä uutisia katsotuksi päivän postista, ennenkuin iltapuolella, jolloin yhdessä istuttiin ruokailuhuoneen pöydän ääressä.
— Taaskin surullinen vajaus ja vararikkojuttu, josta kai moni viaton joutuu kärsimään, sanoi lehteä selaillessaan Eira. Anna-Stiina liikeihmisenä rupesi kohta utelemaan nimeä. Hänellä oli edellisen päivän lehti kädessään eikä siinä mainittu asiasta mitään.