— Tottumaton humaltuu helposti — päätteli rouva Alfelt itsekseen. Hän ajatteli omia naimiskauppojaan ja hymyili. Mutta samalla kosketti hetkeksi hänen sisintään haikea aavistus siitä, että näiden nuorten suhteessa oli jotain, joka kaikista hänen omista naimisistaan huolimatta oli hänelle kokonaan tuntematonta, jotain herkempää ja henkevämpää, jota ei voinut määritellä, mutta jonka tunsi erehtymättömän varmasti kuin kukkasen tuoksun. Martti nyt olikin sellainen toisenmoinen. — —
— Niin, ne miehet, ne miehet, alkoi rouva Alfelt äkkiä päivitellä. — En minä olisi uskonut, että mies minut pettää. Mutta pitipäs sittenkin nyt näiden rahojen suhteen — — ja vielä sinun rahojesi suhteen, Sonja. Häitten edellisenä iltana te sen tiedon saitte. Niinkö? Todella erinomainen häälahja!
— Ei se ainakaan vähentänyt onneamme, pikemmin päinvastoin. — Sonjan katse loisti. Ja Martti jatkoi siihen, ettei hän koskaan tahtoisikaan olla rikas.
— Rikas, hyvänen aika, kuka nyt puhuu sanottavista rikkauksista. Sen verranhan olla pitää, että voi järjestää elämänsä mukavasti.
— Ja noin parisen kertaa vuodessa käväistä ulkomailla, jos tahtoo.
— Niin, mitä pahaa siinä?
— Pahaa? En minä sitä sanokaan. Mutta minä en voisi mennä, ilman, että ne monet kalpeat työntekijättäret, ne lapset, jotka riutuvat vahvistavan ravinnon puutteessa ja työmiehet, jotka raatamisestaan huolimatta eivät saa perheelleen siedettävän mukavaa olotilaa, minua syyttäisivät.
— Ja kuitenkin olette kumpikin vasta tulleet ulkomailta!
— Oppia ei valitettavasti aina saa riittävästi kotimaasta. Ja lukuunottamatta viimeistä lepoaikaani tiedän, että elin siellä niin yksinkertaisesti kuin vaatimattomin työmies.
— Ah, ah, ah, sellainen kanta, sellaiset mielipiteet! Rouva Alfeltin täytyi turvautua pitsimäiseen nenäliinaansa, painaa sitä silmilleen ja sitten löyhytellä sillä kasvojaan. Vallankumouksellisilta tai kiihkoilijoiltahan sai kuulla tuollaista! Eikä edes heiltä, sillä he vain rynnistivät kaiken kumoon kaatamiseksi. Persoonallinen kieltäymys oli sitä kaikkein hedelmättömintä ja epäkiitollisinta maailmanparannustapaa. Yksinkertaisuuspuheet ja periaatteet saattoivat olla paikallaan juhlapuheissa, mutta ei kun kotia perustettiin.