— Jos jokainen tinkimättä panisi periaatteensa täytäntöön omassa elämässään, ei kumouksia tarvittaisi.
— Ja te aiotte alkaa, te kaksi! — Täti katsoi Sonjaan.
— Minä ymmärrän Marttia täydellisesti. Mutta minusta me nyt jo voisimme puhua muusta. Raha-asiat ovat sitä kaikkein ikävintä. Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
— Ei, ei, enimmäkseen vain rakkaudesta — kuherruskuukausina ainakin! — Täti nauroi. — Et sinä Sonja olisi isäsi tytär, jos olisit ajatellut toisin.
Odottamaton viittaus Sonjan isään synnytti hetken painostavalta tuntuvan vaitiolon. Sitten Martti käänsi puheen seuraavaan päivään. Hänestä heidän jo varhaisella junalla oli lähdettävä Oulunkylään. Koti siellä oli nyt tyhjä, kun Eira, joka oli asunut kesän siellä, lastentarhatyön alkaessa oli muuttanut omaan kotiinsa kaupunkiin.
Täti pani varhainnousemista vastaan. Nuorten piti levätä matkan jälkeen ja vasta aamiaisen syötyään lähteä.
Asia päätettiinkin niinpäin. Ja sillä välin kun toiset kaupungissa valmistuivat lähtöön sai Eira järjestää tyhjänä olevan kodin tulevia varten. Ikkunat avattiin aamun raittiille tuulahduksille, kukkalasit täytettiin kukkasilla ja jok'ainoa pölyhiukkanen karkoitettiin huolellisella hellyydellä kuin pyhäköstä ainakin. Mutta kun kaikki oli kunnossa ja kello näytti aikaa, jolloin Sonja ja Martti Eiran laskelmien mukaan olivat tulossa, sulki Eira kodin ovet, pisti avaimen sen tavanmukaiselle paikalle ja läksi kävelemään. Mutta koti kokonaisuudessaan puhui hänen käynnistään. Martti tunsi sen liikutuksella. Ja Sonja aavisti hänen tunteensa.
— Minä en saanut koskaan tyttärenä tulla tänne, hän valitti. — Minulle oli sinun kotisi vieras. — Sinunhan tämäkin kaikki on. Sillä kaikki minun on sinun. Martti veti Sonjan puoleensa kiittäen sydämessään Eiraa ei vain siitä, mitä hän oli tehnyt, vaan siitäkin, että hän poistumalla oli suonut heille kahdenoloaikaa.
Mutta kun Sonja ja Martti vihdoin olivat päässeet neuvottelemaan asioiden käytännöllisestä järjestämisestä, tuli Eira kuin paikalle tilattuna. Puhuttiin Martin huonekalujen siirtämisestä kaupunkiin, jolla asialla Sonjan mielestä oli monta hankaluutta. Täti Alfelt oli tehnyt paljon heidän kotinsa hyväksi, ettei häntä mitenkään saanut loukata. Se mikä erityisesti oli herran työhuoneeseen sopivaa ja jota Martti välttämättä tahtoi, oli tietysti otettava mukaan, mutta muuten —
Sonja ei saanut lausetta lopetetuksi. Eira katkaisi sen ilmoittamalla, että hänellä omassa kodissaan oli tilaa paljon ja tavaraa vähän. Hänhän oli enimmäkseen asunut täällä tädin luona.