Sonja oli ihastuksissaan Eiran tarjouksesta ja Martti kiitollinen. Rouva Alfeltkin oli tyytyväinen, kun hän myöhemmin kuuli asiasta. Hänellä oli omat suunnitelmansa nuorten kodin hyväksi ja hän tahtoi puhella Martin kanssa kaikesta kohta kun Martti vain joutaisi lähtemään uuteen kotiinsa Eläintarhaan.
Sonja pyrki mukaan, mutta siihen ei täti suostunut. Hänellä oli omat, vanhanaikuiset mielipiteensä asioiden menosta. Hänestä kodin lopullinen järjestäminen kuului sulhaselle tai aviomiehelle yhtä luonnollisesti kuin kapioiden hankinta morsiamelle. Valmiiseen kotiin piti nuoren emännän astua. Se oli hänen toivomuksensa ainakin tässä tapauksessa, jossa hän yhdessä Martin kanssa katsoi olevansa oikeutettu huolehtimaan asioiden menosta.
"Melkein anoppinsa" kanssa, kuten Martti leikillä nimitti rouva Alfeltia, hän sitten menikin järjestämään tulevaa kotiaan. Ja matkalla sinne rouva Alfelt paraimman mukaan valmisti häntä perillä odottavaa yllätystä varten. — Täti, joka oli kuin äiti Sonjalle, oli erityisesti nyt, kun Sonja oli menettänyt omaisuutensa, tahtonut todella äidillisellä tavalla huolehtia nuorten kodista. Hän oli siitä syystä Sonjalle ennen antamiensa huonekalujen lisäksi tilannut valmiit kalustot kahteen huoneeseen ja toivoi, että ne joka suhteessa tulisivat tyydyttämään.
Valmistelusta huolimatta Martti ei voinut peittää eräänlaista sisäistä pahantuntemusta, kun hän näki häntä odottavan hienon kodin. Hän koetti kuitenkin, ajatellen tädin tunteita, kiittää parhaimman mukaan, vaikkakin hän epäsuoruutta peläten sanoi hätkähtäneensä nähdessään, että heidän kotinsa tällaisena tulisi paljon hienommaksi kuin hän olisi suonut.
Täti nauroi vilpittömästi. Elämässä oli niin paljon oikeata surua, että ihan virkisti kuulla tuollaisista tyhjänpäiväisistä huolista. Mitä Martti oikeastaan tavoitteli? Aikoiko hän ehkä jonkinlaiseksi paljasjalka-apostoliksi? Siinä suhteessa oli vaiva turhaa. Sukissa ja kengissä hänen kuitenkin täytyi käydä, nyt kun hän oli arvossapidetyn oppilaitoksen opettaja ja Sonjan vihitty aviomies.
Tädin suuri monisanaisuus teki Martin tavallistakin vaiteliaammaksi. Hän kuunteli vain, kun täti äidillisen huolehtivasti teroitti hänelle kaikenmoista Sonjan tavoista ja Sonjan mausta päätöksiä tehtäessä aina varovaisesti vipuuttaen asiat omien aikeittensa puolelle. Lopputulokseksi jäikin koti suurimmaksi osaksi sellaiseksi kuin täti sen oli järjestänyt. Muutamat Martin omista huonekaluista vain päätettiin siirtää nyt kootun lisäksi. Muu jäisi Eiralle.
Mutta kotimatkalla raateli suuri, sisäinen tuska Marttia. Oliko hän sittenkin Sonjan puolisona sitoutunut oloihin, joissa hänelle kävisi vaikeaksi, ehkä mahdottomaksi elää periaatteittensa mukaista elämää? Oliko etenkin ollut väärin, että he niin pian viettivät häitä? He olivat etenkin elämän ulkonaisiin ja monessa suhteessa paljon merkitseviin asioihin nähden hyvin vähän selvillä toistensa kannasta. Lisä ei toden totta olisi haitannut.
Mutta olihan Sonja toiselta puolen ajatuksissaan aina oikeaan osuva, tunteissaan syvä ja voimakas, tahdossaan tarmokas. Ja juuri sellaisena hän voisi auttaa Marttia liian paljon sisäänpäin kääntyvän luontonsa herraksi ja siten kasvattaa häntä toiminnan mieheksi. Eihän pelkoon siis ollut syytä.
— Sonja, Martti veti hänet puoleensa heidän jouduttuaan kahden heidän omaan huoneeseensa. — Meidän kodistamme tulee peloittavan mukava ja hieno. Tahdotko siitä huolimatta elää siellä äärimmäisyyteen asti yksinkertaista elämää? — Hän otti Sonjan pään käsiensä väliin ja katsoi häntä surumielisen tutkivasti silmiin.
Sonja koetti riuhtaista itsensä irti. — Sinä kysyt! Sen verran sinä siis tunnet minua!