Oli Silja itkenyt lukiessaan niistä kirjeistä, "että sinä minua niin paljon rakastat ja olet ajatellunna! — — — Ja kyllä se niin on, että minäkin sinua tahdon rakastaa sekä myötä- että vastoinkäymisessä, ja olen valmis Jumalan ja ihmisten etessä sen sinulle lupaamaan."
Kustaa pyyhkäisi silmiään nutunhihalla. Sitten hän jatkoi tavaillen: "Ja jos sinä olet taudissa ja olet huonommaksi käynyt, niin tämä sana kuitenkin pitää paikkansa. Minä voin tehdä työtä meidän molempien etestä."
Kustaa kääri kirjeen kokoon ja pisti povitaskuunsa. Illemmalla hän sitten kertoi talonväelle, että nyt hänelläkin on morsian. Kaikki rupesivat onnittelemaan ja laskettiin leikkiä siitä, miten lopulta käynee, jos joka viikko kihlauksia tapahtuu. Matti, tallirenki, jonka mielestä Maija-karjakko oli aika mukava tyttö, kuori totisena kylmiä perunoitaan, ja Maija punastui. Mutta isäntä arveli nauraen, että pitää sammuttamaan ruveta, jos valkea käy vaaralliseksi. Olihan sitä jo siinäkin, kun oli talossa kaksi kihlattua, kaksi, jotka kumpikin rakastivat.
Loppukesällä sai Silja viikon vapautta ja tuli muutamaksi päiväksi Kustaata katsomaan. Kun he erosivat, olivat asiat kaikki selvillä. Silja vuokraa heille huoneen Hämeenlinnassa. Köyrin jälkeen vietetään häät, ja sitten Silja rupeaa pesulla ja silityksellä ansaitsemaan. Niin oli asiat tuumattu.
Maisteri Varova ihmetteli Kustaan kylmäkiskoisuutta. Kovin vähän hän puhui morsiamestaan eikä kirjoittanut hänelle edes kerran viikossakaan. Ottipa hän asiat oikein jokapäiväiseltä kannalta. Olisi voinut oppia vähän maisterilta, joka kahdesti päivään kävi morsiamensa luona eikä surrut, vaikka luvuillensa uhrasi ainoastaan tunnin tai pari päivässä.
Mutta yhtä erilaiseen suuntaan jatkui vastaisuudessakin näiden kahden rakastuneen elämäntie. Maisteri Varova tuli puolentoista vuoden perästä täyden onnensa omistajaksi. Hän sai varoja appivanhemmiltaan, vietti häitä ja nautti kaikesta siitä onnesta, jonka sävyisä, alistuva ja kuuliainen vaimo voi miehelleen tuottaa. Ei tarvinnut hänen huonosta taloudenpidostakaan eikä huonosta ruuan laitosta kärsiä, sillä varova kun oli, oli hän tässäkin suhteessa tiennyt vaarat välttää toimittamalla morsiamensa kihlausaikana keittokouluun.
Vuosien kuluessa paisui leipä ja sitä myöten myöskin leivän ottajien luku. Turvattu toimeentulo, siivo ja suureneva lapsilauma, jota uupumattoman kärsivällinen äiti kasvatteli isälle kuuliaiseksi, eikö siinä ollut onnen mitta kukkurallaan? Olisiko maisterin uskollinen, rakastava sydän sen parempaa palkkaa voinut pyytää?
Toisin oli Kustaa Kallenpojan. Kyllähän hänkin oikeastaan oli ollut uskollinen, mutta miten lie sittenkin se palkka tullut aivan toisenlaiseksi. Ei tullut mitään Siljan ja hänen häistään köyrin aikaan. Sen sijaan joutui Kustaa puoleksi vuodeksi sairashuoneelle. Silja pesi, silitti, maksoi sairasmaksut Kustaan puolesta ja oman niukan leipäpalasensa.
Niihin aikoihin, jolloin maisteri vietti häitään, vihittiin viimein Kustaa ja Siljakin pastorin kansliassa. Sieltä menivät suoraan kotiinsa. Silja asetti Kustaan pieneen keinutuoliin lepäämään, — hän, Kustaa, oli itse sen valmistanut puhdetöinään, — ja sitten Silja rupesi keittämään kahvia, ensimmäisiä kahveja heidän omassa kodissaan.
Mutta pitkältä ei heidän yhteistä matkaansa kestänyt. Metsäpolku vie kulkijansa suorinta tietä määrän päähän. Ja se on niin siimekäs, niin rikasaarteinen ja viehättävä, ettei sitä astuessa matkan kulku muistukaan mieleen.