"Entä se teräväpäinen maisteri, eikö hän mielestäsi suuresti lisää seuran arvoa?" pisteli nuorin veljistä.
"Oh sinua, mitä puhut!"
"Minulla on jo monta hauskaa huvimatkaehdotusta", jatkoi vanhin pappilan nuorista herroista. "Pitäähän meidän näyttää Hämeen kauneuksia vieraillemme."
"Ja kun lähdemme, niin ajatelkaa, miten mukavasti olemme parittain. Heitä on kaksi neitiä, kaksi herraa aivan niinkuin meitäkin, ell'emme nimittäin ota pienokaista lukuun." Sisar kääntyi hänen vieressään istuvan kodin nuorimman puoleen.
"Pienokainen" oli 11-vuotias, punaposkinen, kirkassilmäinen tyttö. Sekä kooltaan että kasvojensa ilmeeltä näytti hän ikäisekseen paljon kehittyneeltä mutta sai nuorimpana olla "pienokainen", etenkin kun oli yhdeksän vuotta nuorempi häntä iässä lähinnä olevaa.
"Ei kai Hertta kuitenkaan seurastamme välitä", jatkoi vanhin sisar.
"Kirjat ovat hänestä aina ihmisiä paremmat."
Hertta ei virkkanut mitään, punastui vain ja söi puuroa, antaen toisten jatkaa keskustelua.
Tästä päivästä pitäen alkoi sitten kiire pappilan nuorille. Tyttäret leipoivat pikku-leivoksia, sitoivat kukkaisvihkoja, siistivät puutarhaa ja panivat parhaat kesäpukunsa kuntoon. Herrat yhdessä maalasivat uudelleen huvimatkaveneen, uudistivat penkkejä ja pöytiä puutarhan lehtimajoissa ja pystyttivät sinivalkean lipun "Tervetuloineen" portin pieleen.
Sitten alettiin odottaa.
"Kunpa tulisivat jo", sanoi vanhin tytär, kun kaikki oli kunnossa.