"Mutta koskenlasku on hauskaa."
"Ja vaarallista. Etkö sinä, Hertta, ole lukenut runoa 'Koskenlaskijan morsiamet'? Etkö tiedä, että Vellamon neito nostaa paasia purjehtijan tielle?"
Hertta nyökäytti päätään. "Mutta se oli häijy, hirvittävän häijy se
Vellamon neito!"
"Hän rakasti Vilhoa."
"Ei hän rakastanut. Kun pitää jostain, tahtoo olla sille hyvä, ja
Vellamon neito teki Vilholle pahaa."
"Se oli vain rakkautta sekin."
"Ei saa rakastaa sillä lailla. Kun minulla olisi joku, josta kovasti pitäisin, olisin sille oikein, oikein hyvä. Ei kukaan saisi tehdä sille kiusaa. Minä ottaisin pois kaikki paadet."
Aksel katsoi Herttaan ja hänen katseeseensa tuli omituinen, syvällinen ilme, jota Hertta ei voinut ymmärtää. "Hyvä pikku Hertta", sanoi hän kuin itsekseen, "puhdas pieni pulmunen!"
Läheisyydestä kuului samassa iloisia ääniä. Aksel nousi äkkiä, pisti punastuen Satu-laivan piiloon ja sanoi kiireesti: "Mennään nyt, jos toiset tulevat, niin he nauravat meille."
"Ei se mitään tee, jos nauravat!" Hertta hypähti iloisesti pystyyn.