Loppupuolella kesää toimeenpantiin suurenmoinen raittiusiltama, ja juhlapuhuja hankittiin toiselta paikkakunnalta. Hertta oli menossa aamusta iltaan. Puuhaa riitti ja mieluista se oli, mutta yllätti väsymys sittenkin. Oikein helpotuksen huokaus pääsi Hertalta, kun hän iltaman ollessa loppumaisillaan hetkeksi istahti penkille tarjoilupöydän ääreen.
"Erittäin onnistunut iltama!" Vieras puhuja läheni Herttaa. "Hyvää jatkoa vaan!"
Hertta nousi seisomaan ja rupesi järjestelemään lähellä olevia kukkia. Hän olisi suonut saavansa olla yksin, mutta sitä ei nyt käynyt ajatteleminen. Pitihän kutsutulle esitelmänpitäjälle olla kohtelias.
"Te saatte itse kunnian iltaman onnistumisesta. Teidän esitelmännehän oli arvokkain osa."
"Ja minä kun sitä niin vähän ennätin valmistaa. En juuri muuta voinut kuin mainita muutamia esimerkkejä elämästä."
"Nehän aina paraiten vaikuttavatkin."
"Niin, huomasitteko mitä kerroin eräästä toveristani? Se oli todella sydämeen käyvä tapaus. Hän oli niin hieno luonne, hyvä, lahjakas poika ja erinomainen laulaja."
Hertta unohti väsymyksensä ja katse kävi eloisaksi. "Hänkö se oli, joka oli paleltua?"
"Aivan niin. Ettekö muista, että siitä kerrottiin sanomalehdissä kolme vuotta sitten? Mies oli juovuksissa jäänyt kinoksiin. Sieltä toiset löysivät ja veivät sairaalaan. Henki pelastui, mutta molemmat jalat ja oikea käsi lienevät joutuneet poissahattaviksi. Nimeä ei silloin mainittu, mutta myöhemmin kuulin, että se oli tuo toverini. Holm parka!"
"Oliko hänen nimensä Holm?"