"Minä vakuutan", Hertta koetti olla juhlallisen näköinen, "etten toiste sinua iltamiin kiusaa. Tekee vaan niin kovin mieleni juuri Juhannuspäivänä olla muassa suuressa raittiusiltamassa."
"Ja minä uhraudun! — Tietysti! — Mutta katso, nyt tulemme jo perille.
Hakekaamme tavaramme sukkelaan!" —
Kuin unelmaa oli Hertasta kaikki, tulo ystävän kotiin, valoisa kesäyö herttaisessa pikku ullakkohuoneessa, jonka koivumetsän tuores tuoksu täytti ja jonne laineiden loiske rannalta kuului. Juhlatuulella hän aamulla heräsi päivänpaisteeseen ja lintujen lauluun. Pian oli pukeuduttava ja sitten lähdettiin kirkkoon. Siellä oli ihmisiä kaikki paikat täpösen täynnä. Siellä veisattiin kuin kesäinen riemu jokaisen rintaa olisi paisuttanut. Siellä koivut alttarin ympärillä tuoksuen vihannoivat.
Jumalanpalveluksen päätyttyä oli ainoastaan pari tuntia iltaman alkamiseen. Oltiin juuri tervehdyspuhetta pitämässä, kun Hertta ystävänsä kanssa paikalle saapui. Täälläkin oli vallalla sama vastustamaton, riemastuttava kesätunnelma. Köynnökset kaunistivat juhlakenttää. Kukkasia oli kaikilla rinnassa. Innostusta hehkui puheet ja laulut. Se nousi nousemistaan tuo tunnelma, paisui kuin keväinen tulvavesi vyöryen eteenpäin, yhä eteenpäin. Se repäisi muassaan, kuljetti, kantoi, — hurmasi. Se oli kesän, oli valon ja lämmön juhla, joka sai kaikki mielet syttymään.
"Kaduitko että tulit?" kuiskasi Hertta ystävälleen. Hän oli itse aivan haltioissaan.
"En vielä, mutta eihän tuota tiedä."
"Jo tietää." Hertta nauroi juosten pois toisten luo, jotka häntä viittasivat tulemaan.
"Joudu, joudu, sinua pyydetään puhumaan! Tule pian, toimikunnan jäsenet hakevat sinua!"
Hertta tuskin ennätti hämmästyksestään tointua, ennenkuin jo seisoi puhujalavalla taajan nuorisojoukon keskellä. Hän seisoi kukkien ja koivujen ympäröimänä, edessään Saimaan ihanat seudut, ympärillään nuorten kirkkaat katseet. Silloin unohtui ujous ja pelkokin poistui. Juhlatunnelma tempasi hänet muassaan, ja hän puhui niinkuin ei koskaan ennen. Hän puhui kevätajasta, sen ihanuudesta, sen iloista ja toiveista. Hän puhui isästä ja äidistä ja siitä kevätkylvöstä, jonka he hartain rukouksin lastensa sydämeen kätkevät. Kotien onnen, isänmaan menestyksen, nuorten sydämenpuhtauden puolesta hän puhui. Hehkua olivat sanat täynnä ja sydämestä sydämeen kävi kehoitus: "kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt!"
Se oli kauniina keväisenä päivänä tehty kevätkylvö.