"Nyt en kadu", kuiskasi ystävä Hertalle vetäisten hänet penkille viereensä istumaan.
Hertta hymyili. "Aina sinä leikkiä lasket."
"Totta toinen puoli! Mutta älä silti käy itserakkaaksi, kyllä sinä toisia ikävystytitkin." Hän nipisti vallattomasti korvasta pientä viisivuotiasta veljeään, joka istui hänen toisella puolellaan. "Tämä pieni mies haukotteli aika lailla."
"Vai haukotteli." Hertta nosti pojan syliinsä. "No mikä sinusta sitten olisi hauskaa? Kerropa minulle!"
"Olla hevosilla."
Kaikki rupesivat nauramaan.
"Nyt kesken juhlaa?"
"Nyt ne vaan juovat kahvia." Pieni viisivuotias pisti luottavasti kätensä Hertan käteen. "Tule, täti, tuonne päin!"
"No, olkoon menneeksi!" Hertta nauroi. "Täti on niin iloinen tänä päivänä, että mielelläänkin olisi hevosilla kanssasi, jos vaan tilaisuus olisi sopivampi."
He läksivät astumaan. Mutta tuskin olivat päässeet muutaman sylen päähän, kun poika äkkiä pysähtyi, nousi varpailleen ja kuiskasi hiljaa: "Täti, se olisi vielä paljon, paljon hauskempaa, jos saisin tuon kauniin lakin."