Hän näkee itsensä kodin hemmoteltuna, iloja intohimoisesti rakastavana lapsena. Sellaisena siirtyy hän miehensä kotiin ja jatkaa siellä entistä elintapaansa. Ainoa ero on siinä, että hänellä nyt on yksi hemmottelija lisäksi, ja että mies nyt isän asemesta saa maksaa hänen ilonsa ja huvinsa.
Elena ymmärtää nyt, mitä Sergius Michailowitsch on kaivannut, — joskin tosin vain lasten tähden. Hänen käy kuitenkin sääli miestään. Miksikähän hän ei välittänyt hänelle hellävaroin annetuista viittauksista, hän kysyy itseltään. Olikohan siihen syynä se, että Sergius alotti väärältä puolelta, vaati ulkonaisesti ja toisten tähden olemaan sitä, mitä hän ei sisäisesti ollut. Taas nousee Eugenin kuva Elenan silmäin eteen.
Millä voimalla hän, tuo vieras, kykeni aikaansaamaan niin suuren muutoksen? Tekikö sen rakkauden ihmevoima? Vai oliko siihen syynä se, että hän itse oli päässyt ylemmä ja sentähden kykeni auttamaan toistakin ylöspäin? Eihän se virran vesikään laaksosta vuorille noussut. Ylhäältäpäin yksin valuivat hedelmöittävät virrat.
Oliko Eugen Konstantinowitsch teosofi? Tai "science'tisti"? Tai kuuluiko hän ehkä johonkin uskonnolliseen lahkoon?
Elena ei tietänyt. Äitiä mainittiin hyvin uskonnolliseksi, joskaan ei aivan oikeaoppiseksi. Ja sekä äiti että poika tuntuivat samoilta. Heillä oli yksi sydän ja yksi sielu.
Oli miten oli, Eugenissa oli Elena tavannut toisenlaista kuin kenessäkään muussa, voimaa, joka painaa alas ja samalla nostaa, tekee ihmisen pieneksi, mutta kirkastaa päämäärän suureksi ja ihanaksi.
Sitä tietä on Elena tullut äidiksi, on oppinut rakastamaan lapsiaan ja lasten kautta — lasten isää.
Siinä istuessaan hän ajattelee, että hän tahtoo tulla paremmaksi ihmiseksi ja paremmaksi vaimoksi.
Aamuyöstä kasvaa liike ja tungos. Myöhästyneitä, täpötäysiä junia saapuu. Ihmiset asettuvat jonoihin päästäkseen parin tunnin perästä lähteviin juniin.
Aljoscha on virkistynyt unesta, Elena istumisesta. Heistä tuntuu siltä kuin nyt jaksaisivat kestää mitä tahansa. Mutta kun pitkän jonossa seisomisen jälkeen vihdoin ovat päässeet junaan, kun siinä ovat seisoneet tuntikausia likistettyinä, survottuina, tungoksessa ja helteessä kuumenneina, vedossa kylmeten, ei heillä enää ole voimia liiemmästi. Pitkät pysähdykset, yhä uudistuvat tarkastukset, itkevät, tuskastuneet, vihaiset, kiukkuilevat ihmiset ympärillä, kaikki rasittaa.