Hänen nimensä oli Pjotr. Nyt sanotaan häntä Petteriksi.
Petter asuu pienessä ullakkohuoneessa vihanneskauppias Schmidtmeyerin luona.
Huone on oikeastaan aiottu ruokasäiliöksi. Se on pituudeltaan vähän päälle kaksi metriä ja leveydeltään metri ja kuusikymmentä. Siinä on lavitsan tapainen vuode, sen päällä olkia ja niitä peittämässä karkea vaate. Vieressä on Petterin kokoon kyhäämä tuoli, jota käytetään sekä tuolina että pöytänä. Seinään on lyöty muutamia nauloja vaatteita varten. Muuta ei huoneessa ole.
Mutta Petter on tyytyväinen. Tällaista komeroa ei kukaan tahdo vuokrata, eikä perhekään tarvitse sitä säiliönä. Sentähden saa Petter huoneensa kuin kaupantekijäisiksi, ilman että hänen pieni rahapalkkansa siitä pienenee. Ja se on hänelle pääasia.
Huone on lisäksi hyvä siitä, että se pysyy lämpimänä lämmittämättä. Se sijaitsee navetan yläpuolella ja lattiassa on aukko, joka tavallisesti on tukossa, mutta joka pakkaspäivinä voidaan avata.
Petter saa siten lämmönkin ilmaiseksi.
Elatukseenkaan ei kulu paljon. Varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti työntää Petter kauppias Schmidtmeyerin raskaita vihannesrattaita talosta taloon läheisessä esikaupungissa. Hänen päivärahansa riippuu siitä, mitä hän saa myydyksi. Sentähden hän koettaa parastaan.
Petter onkin aina hyvissä väleissä ostajien kanssa ja saa tavallisesti tavarat hyvin kaupaksi. Tästä hyvillään viskaa isäntä hänelle mielellään tähteeksi jäänyttä hylkytavaraa syötäväksi. Näin ei elatuskaan maksa hänelle paljon. Ja siksi kasvavat hänen säästönsä.
Petterillä on pieni nahkapussi, jota hän aina kantaa rinnallaan karhean paitansa alla. Siinä säilyttää hän rahansa. Kun hän saa kootuksi kymmenen markkaa, vaihtaa hän pikkurahat seteliin. Ja kun säästöt kasvavat, vaihtaa hän pienemmän setelin suurempaan. Siten ei rahapussi paidan alla koskaan kasva huomattavan suureksi. Vaihdos toimitetaan aina, kun Petter ajaa isäntänsä asioita, joten ei kukaan huomaa hänellä itsellään olevan rahaa.
Petter säästää säästämistään. Säästöjen lisääntymiseen keskittyy hänen elämänsä koko harrastus. Mutta ei hän sittekään elä säästääkseen. Hän säästää elääkseen. Hän tahtoo kerrankin päästä käsiksi leipään niin lujasti, ettei sitä kukaan enää saa häneltä riistetyksi. Ja hän tuntee keinonkin, jonka avulla hän voi päästä toiveittensa perille.