Ensin oli täytynyt suostua salakihlaukseen, nyt ei sekään enää tyydyttänyt. Tyttö oli saanut päähänsä, että kihlaus oli julaistava hänen syntymäpäivänään — ruusujen ollessa kauneimmillaan.
Ensin oli isä pannut jyrkästi vastaan. Mutta jaksoiko sitä ajanpitkään, kun tyttö pyysi ja rukoili?
Anselmalla oli jo kerran ennen ollut pieni seikkailunsa. Hän oli joutunut kihloihin erään ulkomaalaisen kanssa, joka sitte jätti hänet. Sitä sairasti hän kokonaista puoli vuotta. Nyt vasta oli hän tullut oikein entiselleen. Senkin tähden oli vaikeaa jyrkästi vastustaa hänen pyyntöään. Mutta raskasta oli suostuakin. Molemmat olivat vielä kovin nuoria. Ja sulhanen tuntui aivan yhtä kehittymättömältä kuin Anselmakin.
Siitä asti, jolloin Edgar Hief oli alkanut seurustella perheessä, oli prefekti Hilmer koettanut tutkimalla tutkia tulevan vävypoikansa luonnetta. Mutta tulos oli ollut huononpuoleinen. Hän ei oikeastaan ollut selvillä muusta kuin miehen ulko-asusta. Ja se oli nuhteeton. Puku ja viikset olivat aina huomattavalla huolella hoidetut. Kasvonpiirteet olivat säännölliset, hipiä silmäänpistävän hieno, punainen ja valkoinen.
Edgarin siniset silmät olivat Anselman vakuutusten mukaan kauniit kuin taivas, jonka väriä ne kuvastivat, mutta niiden kauneutta näyteltiin säästävästi muille. Katse oli enimmäkseen joko kiintynyt Anselmaan tai alas luotu. "Ujoudesta", sanoi Anselma.
Prefekti Hilmer huokasi.
Vasta muodostumassa olevasta luonteesta ei tietystikään voinut saada sen selvempää kuvaa kuin lapsesta, joka valokuvattaessa liikahti. Ääriviivoja ei voinut oppia tuntemaan, kun ei varmoja ääriviivoja vielä löytynyt. Tällä oli hän koettanut lohduttaa itseään.
Kodin portti pysäytti samassa prefektin. Punahiekkainen, huvilaan johtava käytävä oli koristellen haravoitu. Käytävän molemmin puolin tuoksuivat upeat runkoruusut ja nurmikentälle sijoitettujen agavien ja araukaarioiden lehdillä kimaltelivat niihin vasta ruiskutetun veden pisarat kirkkaina kuin kastehelmet.
Mutta tänään ei prefekti Hilmer voinut nauttia kotinsa kauneudesta. Hän ei edes jouduttanut askeleitaan, vaikka näki vaimonsa verannan ovella innokkaasti viittaavan häntä tulemaan.
Rouva Hilmerillä oli mielessä kihlajaiskakut ja tulevat kapiot, ihmisten hämmästys ja seurapiirin arvostelu. Hänen täytyi saada kevennellä sydäntään.