— Seller! — Hän kavahti pystyyn ja tunsi kalpenevansa.
— Luvallanne ja käskystänne, herra prefekti, tulen "minä hetkenä hyvänsä". Kerrottavani ovat yhtä hauskoja kuin hämmästyttäviä.
— Mi-tä te oike-astaan —?
— Te ette voi hyvin, herra prefekti. Te olette aivan kalpea ja kätenne vapisee.
— Ei, ei! Kertokaa vaan!
— Jos käskette, teen sen pian. — Eilen vihdoinkin pääsin selville kaikesta. Seurasin miestä kunnes hän tuli asuntoonsa, toimitin sitte uskotut vartijat yöksi asunnon ympärille ja käskin aamulla seuraamaan häntä minne ikinä hän lähtisi. Kuvitelkaa itse mielessänne hämmästystäni, kun minulle tuodaan sana, että otus on varmassa satimessa — täällä teidän talossanne!
Seller kavahtaa äkkiä pystyyn. Hän kuulee omituista korahtavaa ääntä ja näkee esimiehensä kalveten painuvan tuolin selustaa vasten.
Saatuaan prefektin makaavaan asentoon rupeaa Seller hautomaan hänen ohimoitaan veteen kastetulla nenäliinallaan.
Salista kuuluu naurua ja iloisia huudahduksia, sitte raikkaat "eläköön
Anselma Hilmer", "eläköön Edgar Hief".
Kun prefekti Hilmer hitaasti avaa silmänsä, kumartuu Seller hänen puoleensa. — Herra prefekti, minä lähden nyt. Virkamieskin on ihminen.