Wanjaa katsottiin karsaasti monelta taholta. Se oli ilmeistä. Kylän vanhin oli monesti sanonut, että jollei Wanja tule järkiinsä, perii hukka sekä hänet että hänen perheensä. Ja pappi, isä-Sergei, murahteli kuin vihainen koira aina nähdessään Wanjan. Ja kuitenkin oli Wanja paras mies kyläkunnassa, ehkäpä koko maailmassa. Hän oli raitis, paljon lukenut ja ahkera. Ja kuinka hellä isäkin hän oli! Sitä ei voinut ajatellakaan ennenkuin näki. Kun lapset sairastivat, valvoi hän heidän luonaan, voiteli yskäiset rinnat rasvalla ja tärpätillä, pani kääreitä ja koetti kaikkia hyväksi kuulemiaan keinoja.
Marfa ei tuntenut ainoatakaan isää, joka piti lapsistaan niin hyvää huolta kuin Wanja. Ja kuitenkin riitti hänen hyvyytensä muillekin kuin oman perheen jäsenille. Olipa vaikka viimeinen leipä pöydällä eikä rahasta tietoa, sittekin taitettiin leipä nälkäiselle ohikulkevalle. Kaikkien piti auttaa toisiaan ja tehdä hyvää. Sitä teroitti Wanja sekä lapsille että naapureille.
Yleensä ei Wanja usein puhunut omista mielipiteistään. Välistä vain neuvoi ja oikaisi hiljaisella tavallaan, usein kuitenkin teoilla enemmän kuin sanoilla. Mutta Wanjan ajatukset olivat vähitellen syöpyneet Marfaankin. Hän oli kuunnellut ja märehtinyt niitä ja tullut vakuutetuksi siitä, että ne enimmäkseen olivat oikeat. Sitäpaitsi oli hän vakuutettu siitä, että mies, joka eli niinkuin hänen Wanjansa, ei voinut olla väärässä.
Miksi Wanja kaikesta huolimatta oli huonoissa väleissä johtomiesten kanssa, se oli Marfalle käsittämätöntä.
Kylän huvitukset jäivät vähitellen Marfalta syrjään. Koti ja lapset sitoivat häntä. Ja Wanjakin sitoi yhä enemmän ja enemmän, sitoi hyvyydellään, hiljaisella, itsepintaisen uutteralla eteenpäin pyrinnällään, ja niillä tulisilla puheilla, joihin hän välistä kotonaan puhkesi ja jotka aina koskivat sitä uutta parempaa päivää, joka oli tuleva lasten osaksi.
Mitä onnellisemmaksi Marfa tunsi itsensä, sitä enemmän hän rupesi pelkäämään. Pahat unet ja aavistukset ahdistivat häntä. Hän vavahti aina, kun oven-avauksesta kuuli vieraan olevan tulossa.
Ja kuitenkin, kun isku tuli, tuli se odottamatta.
Wanja oli mennyt lähikaupunkiin kokouksiin. Siellä oli eräs, jolla oli "puhuttavaa" ja tilaisuutta täytyi käyttää hyväkseen. Marfan olisi tehnyt mieli mukaan, mutta hänen äitinsä oli vasta kuollut, eikä hän voinut jättää lapsia. Hän ei itsekään ollut niin ketterä jaloistaan kuin tavallisesti. Hän odotti neljännen lapsensa syntymistä.
Kun Wanjaa ei määräpäivänä kuulunut kotiin, kävi Marfa levottomaksi. Joka kuluvalta päivältä kasvoi hänen huolensa. Wanja oli totuttanut naapureita siihen, että he määräpäivänä saivat heille luvatut työt. Nyt tulivat ihmiset kysymään vaatteitaan, eikä Marfa tiennyt miten selviytyä, vaikka itse teki, minkä lapsilta kerkesi.
Odotettuaan turhaan kaksi viikkoa, jätti Marfa lapset naapurien huostaan ja läksi lähikaupunkiin. Sieltä jatkoi hän matkaansa eteenpäin kuvernementin pääkaupunkiin.