Täällä oli kaikkea sitä, josta hivenkin voisi tehdä hyvää äidin vanhalle, väsyneelle ruumiille, mutta jota työttömän on mahdoton hankkia.
— Sepä mainiota, että vihdoinkin tulitte. Ennätin jo ruveta kaipaamaan papereitani.
— Tulin viipyneeksi. — Saima huomaa oman äänensä kolean soinnuttomuuden.
— Tjaa, tjaa, sattuuhan odottamattomia esteitä. Te näytättekin väsyneeltä. Hyvä, että joululupa on tulossa. Kaiketi te aijotte levätä?
— Kaiketi.
— Minä en ainakaan aijo rasittaa teitä työllä, en pitkiin aikoihin. — Mutta nythän minun pitää maksaa. Tietäisitte neiti, miten lukemattomat isot ja pienet karhut ahdistavat meikäläistä miestä, etenkin näin juhlien alla. — Mitenkä se nyt olikaan? Viisi arkkia, vähän päälle. Mutta sehän annetaan kaupantekijäisiksi näin joulun kynnyksellä — eikö niin? Viisi arkkia ä 30 penniä, siis 1:50, olkaa hyvä, neiti. Ja hauskaa joulua!
Kauppaneuvos pudisti kättä, tyytyväisenä omaan suureen ystävällisyyteensä.
Ovella muistaa Saima pakettinsa. Hän kääntyy takaisin.
— Herra kauppaneuvos, minulla olisi pyyntö teille. — Sanat syntyvät vaivalla. — Pyyntö, jota en esittäisi, ellei hätä minua pakottaisi siihen.
Kauppaneuvoksen kasvot synkistyvät. Saima ymmärtää, että hän pelkää avunpyyntöä.