Kun odotusta oli kestänyt kaksi vuotta, alkoi Marfan mieli painua. Hän ei enää jaksanut nauraa, ei edes lapsille iloksi. Usein hän myöskin kesken töittensä painui syviin ja raskaisiin ajatuksiin.
Näihin aikoihin alkoi rajan yli siirtyminen houkutella häntä. Hän sai ensi sysäyksen siihen vanhalta Iwana reppurilta, isä-vainajan toverilta, joka kylmänä talvi-iltana poikkesi hänen tupaansa.
Iwana toi tullessaan pitkä-aikaista iloa lapsille ja Marfalle vielä pitempi-aikaista ajattelemista.
Kaikki lapset saivat makeisia ukolta. Mascha sai korean rintaneulan,
Tanja kuvan neitsyt Maariasta Kristuslapsen kanssa ja Jegor suupelin.
Marfalle toi ukko terveisiä rajan toiselta puolen, saksalaisesta
kylästä, jonne eräs Marfan ikätovereista oli joutunut naimisiin.
— Lähtisit sinne sinäkin, ehdotti ukko. — Marja Antonownalla on hyvä mies, pieni kauppaliike ja monta käskettävää. Siellä saisit työtä paremmin kuin täällä sekä itsellesi että lapsille.
Ne sanat eivät antaneet Marfalle rauhaa, ei yöllä eikä päivällä. Unessakin kuljettivat ne hänen eteensä kuvia rajantakaisesta hyvyydestä. Hän kuroitti unessa kätensä, tavoitteli ja tapaili, koskaan tavoittamatta, ja heräsi siihen, että pimeässä harasi sormillaan seinää pitkin.
Enin ajatteli hän sitä, että lapset ehkä siten pääsisivät paremmille päiville. Siellä, rajan toisella puolella, voisi hän kasvattaa ja kouluuttaa heitä Wanjan mielen mukaan. Siellä koittaisi heille se uusi päivä, josta Wanja oli unelmoinut. Täällä ei sitä kannattanut odottaa, ei hänen eikä muiden. Täällä lasten täytyi kulkea samoja latuja, joita isät ja esi-isät olivat kulkeneet. Ja ne olivat raskaat astua, sen hän tiesi.
Joulunpyhinä kirjoitti Marfa Marja Antonownalle. Vastaus tuli pian ja kevät-töitä tehdessä kulki hän jo näillä vieraanmaan vierailla vainioilla.
Marja Antonowna oli järjestänyt kaikki parhaimman mukaan. Jegorille oli hän hankkinut paikan erään vihanneskauppiaan luona, joka tarvitsi pientä apuria ja samalla tahtoi perehdyttää lapsiaan venäjänkieleen. Mascha oli toimitettu lasten toveriksi toiseen samanlaiseen paikkaan. Tanja, jonka äidin ollessa työmailla piti hoitaa pikku Pamelaa, sai lapsi matkassaan olla Marja Antonownan luona ja siellä tehdä pikku palveluksia.
Jos näin jatkuisi, voisivat he hyvinkin ansaita leipänsä. Ei olisi niin vaikeatakaan sitte, kun perehtyisivät kieleen. Ja pian se kävisi. Wanjan opinhalu oli syöpynyt veriin sekä hänelle että lapsille.