Vai onko?
— Niin, lopullisesti tietysti — mutta kuuluiko ehkä sortuminenkin välttämättömänä renkaana elämän kehitysjaksoon, ja jos niin — — —?
* * * * *
Toini lähti ajatuksiaan pakoon.
Sairashuoneessa oltiin varmaan jo valveilla. Hän tahtoi tiedustella, mitä sinne kuului.
Keittiössä ei ollut ketään, ei viereisessä huoneessakaan. Lasten vuoteet olivat tyhjinä. Näytti siltä kuin he vasta olisivat nousseet.
Toini raotti varovaisesti sairashuoneen ovea. Ensin hän ei nähnyt ketään, mutta kun raotti enemmän, huomasi hän kaikkien olevan koolla vuoteen ympärillä.
Hän pysähtyi epäröiden. Silloin narahti ovi.
— Äiti, kuiskasi Helmi.
— Tulkaa sisään, Elina rouva viittasi kädellään, hetkeksikään irroittamatta katsettaan kuolevasta.