— Ja rakkaus häneen oli suurempi kuin tunne edellistä kohtaan. Siitä syystä oli edellinen jätettävä. Minua järjestyksessä seuraava saa osakseen suuremman rakkauden kuin minä, ja sitä seuraava vieläkin suuremman.
— Sitten kuin viimeksi tapasimme, olet vallan ihmeteltävästi kehittänyt ivailutaitoasi. Ennen en aavistanut noiden taipumustesi suuruutta.
— Sano ivailuksi, jos tahdot. Minä sanoisin tulleeni selvä- ja tarkkanäköiseksi. Kun opin tuntemaan sinut, olin vielä niin lapsellinen. En tuntenut elämää. Siksi olin myöskin niin herkkäuskoinen. Nyt minä sitä vastoin välistä aivan pelästyn omaa tarkkanäköisyyttäni. Tuntuu usein kuin näkisin ihan ihmisten puhki, pääsisin selville heidän salatuimmista ajatuksistaan ja tunteistaan. — Toiste taas huomaan, miten vaillinaista ja vähäistä tietoni vieläkin on.
— Siitä huomaat itse, miten naisellisen epäjohdonmukainen olet. Kaikki puheesi suhteemme purkamisesta ovat varmaan perustukseltaan yhtä löyhiä.
— Ei, siinä kohdassa ainakaan minulta ei puutu perustusta eikä johdonmukaisuutta. Siitä olen varma. Kun tutustuin sinuun, annoin sinulle koko sen rakkauden, jota niin kauan ja uskollisesti olin säästänyt, annoin sen eheänä, koskemattomana ja kokonaan. Rikoin tähtesi suhteeni melkein kaikkiin tuttaviini. Tein sen tuntien, että ihmisten tuomiot ja heidän ajatuksensa eivät vaa'assa paljonkaan painaneet, kunhan itse olin vakuutettu suhteemme laadusta, siitä, että se todella vastasi korkeinta, mitä mies ja nainen voivat olla toisilleen. — Uskoin, että niin oli, sillä luotin niin täydellisesti sinuun. Vasta kun luottamukseni sinuun rupesi horjumaan, horjui myöskin uskoni suhteeseemme. Silloin aukenivat silmäni, ja katseeni terästyi. — Älä luule, että tahdon sinua tuomita. Kaikille ei uskollisuuden lahjaa ole suotu. Kaikki eivät edes sen arvoa ymmärrä — jotta voisivat sitä tavoitella. — Vastatkoon kukin omasta puolestaan. Mutta totuus on elinehto joka ainoalle inhimilliselle suhteelle. Missä ei ole totuutta ja suoruutta, siinä pettää perustus. Siksi juuri särkyi meidän suhteemme.
— Tahdotko väittää, että minä olen sinut pettänyt?
— Voitko väittää, ettet toista suhdetta jo olisi rohkeamminkin rakennellut, jos vain olisit voinut olla levollinen minuun nähden? Et vielä tahtonut täyttä eroa minusta, siksi olit varovainen. Kukaan ei ollut jättänyt sinua. Sinä olit tottumaton kokemaan sellaista, etkä siihen tahtonutkaan tottua. Se sinua pidätti. Tunsit, että vaatisin suoruutta ja eheyttä, että valtasi perustus pettäisi samassa, kun totuus tulisi ilmi. Siksi koetit sekä itsellesi että minulle uskotella, että kaikki oli entisellään.
— Miksi sanot uskotella?
— Siksi, että nykyisyys selveni minulle entisyyden valossa. Kun näin, että väärillä tiedoilla olit minua pettänyt entisyyteen nähden, en enää voinut sinuun muutenkaan luottaa. Siitä kuoli rakkauteni.
— Se, jonka ei koskaan pitänyt kuolla!