Pojan kohtalo sitä vastoin oli toinen, sillä hän itse oli menetellyt toisin. Hän oli ollut uskoton kotoiselle turpeelle ensi nuoruudestaan saakka. Mutta syy ei ollut hänen. Pikemmin taisi hän syyttää kotiseutuaan siitä, ett'ei ollut voinut kehittyä siksi, miksi oli aiottu. Kotiseudun karu ja kitsas luonto sehän se oli ollut syynä siihen, ett'ei isä ollut voinut auttaa ainoata poikaansa ylioppilastutkintoa pitemmälle. Lääkärin pitkää uraa ei poika uskaltanut ajatellakaan, vaikka povessa kyti polttava halu. Vasta kun nuoren valkolakkisen pääkaupungissa piti mennä tapamaan varakasta ja lapsetonta sukulais-setää, johtui hänen mieleensä toivo sedän avulla päästä tuolle toivotulle uralle. Se ajatus pani hänet parastaan koettamaan. Eikä yritys ollutkaan turha, mutta tulos oli odottamaton. Vanha tukkukauppias tahtoi pitää huolta hänen tulevaisuudestaan ja ottaa hänet omaksi lapsekseen, mutta ainoastaan ehdolla, että hän antautuisi sedän työhön ja perisi hänen liikkeensä.
Sairas heittelihe levottomasti vuoteessa. Voi sitä tuskaa, jota se hänelle oli tuottanut! Ei kukaan aavistanut, miten vaikea valinta oli ollut ja mitä hän oli kärsinyt.
Suuret hikihelmet nousivat otsalle, ja kuume poltti sairaan suonissa.
Hän kuuli, kuinka kotiportti narahti, kun hän sen avasi ensi kertaa valkolakki päässään. Äitikin sattui kuulemaan ja kiiruhti avosylin vastaan.
Miten onnelliset vanhemmat olivatkaan sinä iltana! Hänen iloaan häiritsi setä-vanhuksen ehdotus ja tulevaisuuden huolet.
Ensimmäisenä iltana hän ei hennonut asiasta puhua, mutta sitten oli kaikki vähitellen kerrottava. Unettomia öitä ja pitkiä keskusteluja siitä syntyi. Hän sai valita itse, mutta katkeraa se sittenkin oli. Lukea lääkäriksi, velkaantua ensi ylioppilasvuodestaan alkaen ja sitten ehkä pitkin elämäänsä ponnistella eteenpäin suuren velkataakan painamana, tai jäädä isää auttamaan karuun korpiseutuun, siellä ainaiseksi kytkeytyäkseen köyhään turpeeseen, muuta mahdollisuutta ei hänellä ollut, ell'ei hän tahtonut suostua tukkukauppiassedän tulevaisuustuumiin.
Hän suostui sedän suunnitelmiin. Mutta tuntui kuin elämä siitä pitäen olisi köyhtynyt ja käynyt niin tyhjäksi. Hän oli kuin itsensä myynyt.
Kun hän nyt huomasi, miten helposti ja esteettömästi isä kulki tietään eteenpäin, samalla kuin hän itse ehtimiseen vajosi suohon, sai suuttumus vallan.
Hänellä oli syytä vihastua kotiseudun rämeisiin, ei heillä häneen.
— Kuka siellä, kysyi sairas samassa. Hän kuuli oven narahtavan.