Kolme kuukautta myöhemmin lauloivat he saman laulun viimeisenä yhdessäoloniltana.
Mit meinem Mantel vor dem Sturm Beschütz' ich dich.
Hyväillen ja suojaten kietoivat soinnut hänet kuin rakkauden voimalla varjellakseen häntä tuskan ja vilun valloilta.
Kesäilta hämärsi jo. Rehevät palmut salin nurkassa loivat varjoaan soittokoneen kohdalla.
Tohtori Aaltio ei voinut nähdä, miten Siirin kädet vapisivat. Ja onni se oli. Täytyihän heidän molempien koettaa pysyä rauhallisina ja lujina.
* * * * *
Samassa nakutettiin ovelle. — Illalliselle Siiri! Ole hyvä!
Siiri heräsi kuin unesta. — Kiitoksia, täti kulta, en minä tahdo mitään tänä iltana. Minun täytyy valmistaa.
— Mitä hullutuksia! — Kerttu Salmi ryntäsi eteisestä ovelle. — Etkö aio illalliseksi huolia muusta kuin rakkaudesta ja taidenautinnosta? Hassuhan sinä olet!
— Älä nyt! Anna minun olla! — Siiri työnsi päättävästi Kertun ovelta ja painoi säpin salpaan.