YSTÄVYYS
Oli kolea, kylmähkö toukokuun päivä. Pureva pohjoinen puhalteli.
Lumi oli sulanut. Pellot olivat paljaina. Ainoastaan siellä täällä jossain syvemmässä ojassa, jonkun talonnurkkauksen takana tai pohjoiseenpäin viettävällä rinteellä näkyi vielä kaistale likaisen harmaata lunta syrjään viskattuna kuin kelvoton vaateriekale.
Lämpimien kevätpäivien jälkeen olivat ilmat äkkiä kylmiksi kääntyneet. Kaikki iloiset kevätpurot kuivuivat. Maa värjötti suojattomana jäädyttävän tuulen alla eikä mikään muistuttanut kesän tulosta.
Luonto näytti toivottoman köyhtyneeltä. Se tuntui unohtaneen uskonsa lämmön ja valon voittoon.
Syrjäisellä pienellä maalaisasemalla oli tänä koleana kevätpäivänä liike kuitenkin tavallista vilkkaampaa. Kahden perheen muuttokalut olivat yht'aikaa sattuneet saapumaan asemalle, ja oli pidettävä kiirettä, jotta junavaunut saataisiin ajoissa tyhjennetyiksi.
Kuormia purettiin ja pinottiin. Kilvan veivät hevosmiehet, tavaroita asemalta ja kilvan palasivat toisia hakemaan. Ainoastaan silloin tällöin malttoivat he sanoa sutkauttaa sanan toisilleen tehdäkseen työn kevätkylmässä niin hauskaksi kuin mahdollista.
Muuttoatekevät sitä vastoin eivät toisistaan välittäneet. He olivat vieraita paikkakunnalla ja vieraita toisilleen. Heillä oli kullakin tarpeeksi ajateltavaa muuttopuuhissaan.
Eräs mies ja nainen, nähtävästi aviopari, huolehti yhdessä kahden vaunun purkamisesta. Kun nainen valvoi tavaroiden vaunusta purkamista, saattoi mies kuormien kuljettajia vähän matkan päähän näkyvään huvilaan ja päinvastoin.
Toisten vaunujen luona johti työtä ainoastaan nuorenpuoleinen nainen. Kun miehet kuormineen lähtivät asemalta, seurasi hän heitä melkein juoksujalkaa huvilaa kohden, joka etäämpänä pilkisti puiden keskeltä, ja kun ajajat palasivat, kiiruhti hänkin jo asemalle oikaisten niityn poikki, missä pohjoinen armottoman kylmänä vastaanpieksi.