Korkeana kaartuvalta kesätaivaalta paistaa heloitti aurinko aamuraittiina ja säteilevänä. Järvi oli tyyni ja kesäiset rannat katselivat kuin ihastellen omaa kuvaansa veden välkkyvässä kalvossa.
Juhlatunnelma vallitsi luonnossa. Metsän vihreys oli mehevimmillään. Kukkasrunsauttaan upeilivat ahot ja niityt. Yksinpä pelloilla lainehtiva viljakin näytti kuin tietoiselta siitä, että kesän kukkeus nyt oli korkeimmillaan ja luonnon juhlahetket käsissä.
Kypsyyteensä kehittyneen kauneuden herättämä itsetietoisuus, joka ilmeni luonnossa näytti leimanneen myöskin Salohovin vanhan kartanon. Kolmelta puolen sinisen sisäjärven ympäröimänä se oli kuin aalloista kohonnut tuohon saarentapaiseen niemeen, jonka ainoastaan kapea, metsäinen kannas yhdisti mannermaahan.
Itse päärakennus, — kaksikerroksinen, vanha puutalo — sijaitsi niemen etäisimmällä kielekkeellä. Talon toisella puolella oli puutarha, toisella avara pihamaa, jonka keskustaa kaunisti muhkea kasvisryhmä. Tätä ympäröi mehevä, paraillaan kukkivien runkoruusujen reunustama nurmikko, jota huolellisesti hiekoitettu ja koristellen haravoitu ajotie kiersi.
Rakennuksen toisella puolella, mallikelpoisuudestaan kuulussa puutarhassa, nyökkäsivät paraillaan kukkaset tyytyväisinä hyväähuomenta toisilleen. Päivä paistoi niin herttaisesti. Ihana oli kesäinen aamu. Siitä kukkasetkin hyvillään kertoilivat. He eivät nyt muuta kaivanneet kuin ystävällistä osanottajaa iloonsa.
Tapansa mukaan ilmaantuikin rouva Eller pian verannan ylimmälle portaalle, mistä hänen katseensa äidillisen hellänä etsi puutarhan kukkasryhmiä.
Hän oli ottanut tavakseen kesän aikana aina ensimmäiseksi pistäytyä tänne puutarhaan ja tätä tapaansa hän tänäänkin noudatti. Mutta kaikesta päättäen hän ei tällä kertaa tavallisella tarkkuudellaan huomioita tehnyt. Hän kulki tosin nytkin kukkas-ryhmästä toiselle, poimi sieltä täältä pois jonkun kuihtuneen kukkasen tai lakastuneen lehden, taivutti oksan syrjään, katsoakseen oliko puhkeamassa oleva nuppu jo auennut, ja asetti tukea hennolle, taittumassa olevalle varrelle. Mutta näistä äidillisen hellistä toimista huolimatta näytti siltä kuin rouva Eller tänään ei olisi jaksanut kiinnittää huomiota kukkasiinsa. Hän tuntui pikemmin suorittavan työnsä koneellisesti, ajatusten harhaillessa aivan toisaalla.
Hetken kuluttua kuuluikin pihamaalta iloista haukuntaa ja raskaita, laahaavia askeleita.
Omituinen sekä levoton että samalla vapautuksesta todistava ilme kuvastui rouva Ellerin kasvoilla. Posti saapui. Hän avasi sen.
Kepein, milt'ei lapsellisen lyhyin askelin kiiruhti hän puutarhasta pihan puolelle ja sieltä eteiseen, jossa vanha Matti postilaukku kainalossa odotti talon emäntää.