Mutta juuri siksi, että Inkeri oli niin hieno ja herttainen, ei häntä kuka tahansa olisi saanut omakseen ottaa. Juuri siksi hän oli suojeltava kovin armottomilta iskuilta.
Tutkisteleva, tuskainen ilme kuvastui rouva Ellerin kasvoilla. Ei hän ollut luotu taakkoja kantamaan. Hän tunsi sen itse. Mutta ei elämä häntä silti ollut säästänyt. Syviä haavoja se oli iskenyt, oli iskenyt usein ja armottomasti. Eikä hän suinkaan voinut kerskailla rohkeasta, itsetietoisesta taistelusta. Mutta iskujen kohdatessa oli hän ainakin osannut taipua niin hiljaa ja huomaamatta, että toiset tuskin tiesivät hänen tuskaa tunteneenkaan.
Luulivat ehkä hänen näkevän ainoastaan ruusuja tiellä. Ja hyvähän oli sekin. Ei sitten ainakaan kukaan päässyt säälimään, ei edes silloin, kun okaat sydämen vallan verille repivät.
Mutta hän ei ollut ainoastaan toisilta salannut miten kärsi, hän oli itsekin itsepintaisesti koettanut olla katsomatta totuutta suoraan silmiin. Mutta nyt se tunki esiin niin kumman vaativana. Se ei enää sallinut väittelyjä eikä tinkimistä.
Oliko tässä Inkerin onnea valvottava? Pitikö äidin, pitkällä elämänkokemuksellaan tulla lapselleen avuksi? Olihan nyt kysymyksessä ratkaiseva askel. Väistyikö hän kehnosti velvollisuuksiaan, jollei nyt puhunut suoraan?
Hikikarpalo toisensa jälkeen kohosi rouva Ellerin hienolle otsalle. Nämä ajatukset liikuttivat häntä niin kovin, eikä hän jaksanut sitä sietää. Hänen täytyi koettaa tyyntyä.
Hän nousi, loi pikaisen, hajamielisen katseen puutarhaan, jossa kukkaset nuokkuivat hiljaisen aamutuulen hengessä ja siirtyi sitten omaan huoneeseensa, missä tavanmukaisella huolellisuudella pukeutui päivää varten.
Tämän tehtyään pistäytyi hän Inkerin huoneeseen, jonka palvelija vasta oli valmiiksi siistinyt. Hän pysähtyi hetkeksi kynnykselle. Näytti siltä kuin tuo soma pieni huone ruusunpunaisella päällystettyine valkoisine huonekaluineen olisi tehnyt häneen omituisesti valtavan vaikutuksen.
Hän nosti kätensä varjostaen silmille. Täällä oli niin häikäisevän kirkasta. Ja avonaisesta ikkunasta virtasi auringon valoa tulvimalla.
Luotuaan ensin yleissilmäyksen huoneeseen, rupesi hän kiertämään paikasta toiseen, tarkastaakseen oliko pöly huolellisesti pyyhitty ja kaikki pienet korukalut paikoilleen sijoitetut. Sitten pistäytyi hän puutarhaan, josta pian palasi, kädet täynnä puutarhan kaikkein kauneimpia kukkasia.