Mutta nyt hän ainakin tahtoi olla ymmärtäväisempi. Hän aikoi mennä Ellin luokse, jutella vähän hänen kanssaan ja sitten levätä.
Hän nousi ja rupesi tavallista reippaammin astumaan kartanolle päin.
Pihamaalla tuli Elli vastaan.
— Mitäs nyt, Eihän vain piispa taloon tulle! Rouva Eller koetti tekeytyä iloiseksi ja leikkisäksi. Mutta samalla hävetti teeskennellä Ellin seurassa. Jos joku aina oli emäntäänsä käsittänyt ja auttanut oli Elli sitä tehnyt. Hienolla myötätuntoisuudella oli hän monen monet kuormat keventänyt.
— Eihän toki niin hullusti! Käännytetään portilta pois, jos tulee. — Ellikin pisti leileiksi.
— Mutta sinä tulit aivan kuin hakemaan minua, — tutkisteli rouva Eller.
— Teki mieli pistäytyä vähän ulos kesken kiireen ja sitten piti katsoa, missä rouva kuljeksi. Eikö rouva nyt lepäisi vähän ennen vieraiden tuloa.
— Sitähän juuri aioinkin. Aina sinä arvaat, mitä minä tarvitsen. —
— Hyvä, jos sitä vuosien varrella on jotain oppinut! — Elli nyökkäsi iloisesti päätään. — Saanko ehkä tuoda lepotuolin ja peitteen puutarhaan?
— Niin, kiitoksia, puutarhaan, Inkerin pikku leikkipirtin luo. Siellä on niin suojattua ja rauhallista.