Vanhin tätinne on äskettäin kuollut ja kaupungissamme huhuiltiin, että nuorempi aikoo muuttaa pois paikkakunnalta. Arvattavasti muutatte Tekin siinä tapauksessa. Opiskelette jonkun aikaa, valmistutte vastaiseen elämäntehtäväänne tai asetutte ehkä nuorena koroillaaneläjänä asumaan jonnekin, missä olo ja elämä Teitä miellyttää. En tunne olojanne tarpeeksi tietääkseni millaiseksi elämänne muodostuu. Se onkin tällä kerralla vallan toisarvoinen asia. Pääasia on, että Te joudutte jonnekin, missä ei tiedetä Teistä, ei minusta eikä Mökkelistä mitään. Siitä syystä on juuri nyt toimittava. Sen tunnen.
Olette par'aikaa ulkomailla. Viekkaan pienen juonen kautta hankin itselleni osoitteennekin, lisäksi olen lainannut rahaa. Tai oikeammin: olen myynyt muutamia vanhoja huonekaluja, schiffonierin, kaksi nojatuolia, pöydän ja kaapin. Kolmen kuukauden kuluttua perii ostaja tavaransa poikani kodista. Rahat olen saanut etukäteen. Saamillani rahoilla matkustan nyt pikku tyttäreni kanssa ulkomaille. Me asetumme Tyroliin, laaksoon, joka on tunnettu terveelliseksi. Tyttäreni on hyvin heikko. Pelkään hänen keuhkojaan, vaan en uskalla kääntyä lääkärin puoleen. Jos hän on sairas, syyttää hänen tautinsa osaksi ainakin minua. Ja minulla on jo syytä enemmän kuin jaksan kantaa. Siksi hän ei mene lääkäriin ennenkuin kesäkuussa. Olemme siitä jo keskenämme sopineet.
Niihin aikoihin jokseenkin Te kuulemani mukaan palaatte Italiasta. Matkustatte kenties tästä ohi. Suuri valtatie kulkee aivan laaksomme läpi. Poiketkaa jos mahdollista silloin tervehtimään pikku tyttöäni. Hän asuu: Pensione Waldhutte. Älkää pelätkö appivaaria! Häntä ei silloin enää ole olemassa — ei ainakaan olotilassa, jossa teidän täytyy hävetä häntä. Tiedätte että hän on vanha ja hänen sydämensä alkohoolin heikentämä. Suonet ovat vahvasti kalkkiutuneet. Sellainen pääsee helposti mereltä satamaan.
Ajatellen, että satamaan laskeminen kaikesta huolimatta voisi viedä pitempään kuin tällä kertaa suotava olisi, olen varannut itselleni apukeinoja. Kerran, ensimmäisen eläissäni, olen varastanut. Olimme juuri tyttäreni kanssa lähdössä matkalle kuullessamme vanhasta onnettomuustoverista, joka kaupungissamme oli kuollut. Menin häntä katsomaan ja löysin pöydältä pienen pullon, joka oli siinä kuin minua varten. Siksi se heti katosi taskuuni. Ja siitä illasta alkaen olin varma siitä, että olin valinnut oikean tien lapseni onnen turvaamiseksi.
Kaikki tapahtuu hiljaa ja huomaamatta. Tyttöseni tulee itkemään isäpoloistaan. Hänellä on herkkä ja hellä sydän. Mutta hänen surunsa haihtuu kohta, kun Te tulette. Ja minä uskon, että Te tulette, sillä Te olette kunnon mies. En muuten olisi voinutkaan kirjoittaa tällä tavalla.
Mutta tahdoin Teille ilmaista koko totuuden: 1) jotta tietäisitte, etteivät mitkään ulkonaisesti nöyryyttävät ja epämieluisat asianhaarat vaikeuta paluutanne tyttäreni luo, 2) jotta näkisitte, että hän todella ansaitsee rakkautta, vieläpä kaikkensa uhraavaa rakkautta.
Minkä tässä kerroin, kerroin yksin Teille. Mutta jos luulette, että tyttäreni joskus voisi tuntea iloa vanhan isänsä uhrista ja siitä rakkaudesta, joka hänet siihen pakotti, annan Teille tässä suhteessa oikeuden menetellä niinkuin hyväksi näette. Luotan arvostelukykyynne yhtä paljon kuin hyvään tahtoonne.
Ja jos joskus vastaisuudessa tekisitte tyttäreni hyvin onnelliseksi, seuraa vanhan, murtuneen isän kiitollisuus Teitä hautaanne asti."
Reichenhart kääri hellävaroin kokoon kirjeen, kätki sen lompakkonsa pohjimmaiseen piiloon ja alkoi sitten hitaasti astua huvilaan päin.
2.