Hän sai vaivoin itkunsa tukahdutetuksi.
— Minä ymmärrän — te ajattelette paljon enemmän kuin minä, sanoi
Elsa hiljaa. Mutta hän itki kauan ja lohduttomasti vieraansa mentyä.
Lennart Reichenhart kävi levottomaksi nähdessään vaimonsa. Tähtisilmissä oli suurten raskaiden kyynelten jälkiä. Hän tahtoi tietää syytä. Eikä hellittänyt vähemmällä.
Viimein murtui Elsan vastustusvoima. Hän painui avuttomasti miehensä olalle ja itki siinä kauan.
Lennart koetti aluksi kääntää leikiksi. Eihän asia olisi siitä parantunut, vaikka Elsa olisikin ollut rikkiviisas ja vastusteleva hänen kosiessaan.
— Mutta Lenni, sinä epäröit yhteen aikaan! Sinä olit toista vuotta melkein kateissa minulta.
— Ehkä se aika juuri sitoi minua. — Hän sulki suutelemalla Elsan suun. Mutta Elsa ei antautunut. Hän tahtoi kerrankin tietoja. Lennart väisteli aina tässä kohden.
— Pikku Elsa, me miehet olemme niin toisenlaisia kuin te. Meillä on niin monta askelta rakastumisen ja avioliiton välillä.
— Mutta Lenni, ethän sinä aikonut pitää minua lelunasi?
— Minä en aikonut yleensä mitään. Minä olin vain rakastunut. Ja se oli suloista siksi, että sinä olit suloinen.