Omasta puolestaan hän oli aina koettanut parastaan. Yliopistossakin hän oli ollut vain pari vuotta. Äidin perintö oli silloin loppunut ja isä, joka oli mennyt uusiin naimisiin, ei ottanut auttaakseen. Sanomalehdentoimittajan paikka pikku kaupungissa sattui juuri silloin avonaiseksi ja hän ryhtyi työhön tulisella innolla ja vahvasti aikoen kynällään viedä maailmaa tuntuvasti eteenpäin. Mutta johtokunta, jota toimittajan täytyi totella, teki nämä hyvät aikomukset tyhjäksi. Johtokunnalla ei ollut ihanteita. Sanomalehtimiehellä ei heidän mielestään ollut lupa sanoa ajatuksiaan suoraan. Täytyi kumarrella oikealle ja vasemmalle ja varoa, ettei lehden taloudellinen asema joutuisi vaurioon.
Helmer sai potkut. Ja samoin kävi hänelle myöhemmin, kun hän oli joutunut "Huopa"-osakeyhtiön palvelukseen. Siihenkin työhön hän aluksi tarttui suurella innolla. Hän uskoi nyt löytäneensä oman alansa. Mutta yhtiökin petti. Ennen vuoden loppua Helmer taas joutui pois. Olisi vaadittu toisten sortamista, jotta oma tavara valloittaisi sitä enemmän alaa markkinoilla. Helmer ei osannut sellaista. Hän oli ihanteiden mies. Siksi hänen täytyi väistyä.
Helmerillä oli tätä puhuessaan itkua äänessä. Hylyksi, hylyksi hän kerta toisensa jälkeen oli joutunut. Hänen mielensä oli siitä niin masentunut, että tokkopa hän enää olisi uskaltanut yrittääkään eteenpäin, jollen minä —
Hän painautui lähemmä minua, katsoi kostunein silmin minuun ja haikeus värähti hänen suupielissään. — Elma, sinä teet hylystä ihmisen, onnellisen, kykenevän ja hyvän ihmisen…
Hyväilin hiljaa Helmerin kättä. En voinut puhua. En osaa sitä koskaan, kun suuret tunteet täyttävät sisimpäni. Ja tänä hetkenä tunsin tehtäväni niin valtavan suureksi ja ihanaksi, että oma heikkouteni sen rinnalla pani sisimpäni vavahtamaan.
Hylyksi joutunut ihminen onnelliseksi, kykeneväksi, hyväksi! Vaikka olisi elämä ollut uhriksi annettava, olisihan uhri kannattanut. Eikä nyt kysytty muuta kuin ymmärtämystä, huoltoa ja hellyyttä, jonka antaminen vastaa oman sisimpäni suurinta ikävää.
Raitiovaunu pysähtyi samassa sen paikan läheisyyteen, johon kävellessämme olimme joutuneet. Väkeä alkoi lappautua vaunuista. Suurin osa oli matkailijoita, jotka erottuivat muusta joukosta osaksi pukunsa, osaksi Baedekeriensä kautta.
Odottamatta kuulin nimeäni mainittavan. Muuan serkku seisoi miehineen edessämme.
— Te täällä — ja käsi kädessä!
— Me vietämme kihlajaisiamme.