Voimakas liikutus pani koko sisimpäni väräjämään. Tunsin etteivät mitkään omat kärsimykseni merkitsisi mitään, jos vain poika tulisi onnelliseksi.
Tällä tavoin voi vain äiti tuntea. Olen siis — kaikesta huolimatta — tuntenut aito äidintunteita. Se tieto on täynnä lohtua ja lääkitystä. Helmer toitottaa minulle yhtenään kelpaamattomuudestani ja kylmyydestäni. Ja kun vielä oma sydänkin syyttää ja epäilee, kun se minulle usein todistaa, että olen toisenlainen kuin muut ja elämään kelpaamaton, painuu mieleni maan tasalle.
Tällainen ihana, hiljainen työpäivä vaikuttaa kuitenkin päinvastaista. Se virkistää ja vahvistaa. Se auttaa tasapainoon ja saa sisäiset voimat keskittymään kuin ponteva johtajan ääni, joka kokoo taistelun tuoksinassa hajalle joutuneen joukon.
Nyt ei enää tunnu kovin vaikealta odottaa Helmeriäkään. Tämä päivä, jolloin toran ja riidan sijasta on ollut rauhaa ympärilläni, on taas herättänyt minussa jonkunlaisia toiveita — ei olojen paranemisesta, mutta tilanteen rauhallisesta selvittelystä.
Toukok. 3. p.
Toiset nukkuvat vielä. Minä olen valvonut koko yön.
Eilinen työpäiväni päättyi tavalla, jota tuskin uskallan muistella.
Olin vielä ompelemassa, kun Helmer avasi oven. Väkevä alkohoolin löyhkä tunki samassa huoneeseen.
— Hitto vie, oikeinko sinä lapsen vaatteita!
— Hän viskasi lakin eteeni pöydälle ja tarttui mekkoon, jonka olin laskenut kädestäni. — He, he, hee, oikeinhan se on sydäntä sulattavaa! Ehkäpä tällainen vaivainen kuin minäkin saisi muistaa olevansa nainut mies! — Hän viskasi puvun kädestään ja kumartui puoleeni kuin suudellakseen.