Helmer lensi hehkuvan punaiseksi. Hän kumartui kiireisesti puistamaan pölynhaivenia housunsa lahkeesta, vetäisi sitten esille sikaarin ja sytytti sen. Se rauhoitti. — Sinä et voi sanoa minua juopoksi, sanoi hän viimein.
— Juoppo on jossain määrin syyntakeeton. Sinä et ole sitä.
— Sinun suussasi kuulostaa se melkein moitteelta. — Helmer oli voittanut hämminkinsä. Hänen äänensä oli ivallinen.
— Mikä on sinusta korkeimman moraalin kannalta katsottuna enemmän tuomittavaa, syyntakeettoman teko vai täysin vastuunalaisen?
— Korkeamman moraalin! — Se sana vaikutti kuin punainen vaate härkätaistelussa. Helmer raivostui.
— Korkeampi moraali on sinulla joka toisena sanana. Sinulla ei nähtävästi ole muuta tekemistä kuin istua vaaka kädessä ja kurkistaa minne korkeampi moraali sitä vaaputtaa.
Annoin sanatulvan vyöryä ylitseni. Riisuin pojan ja panin hänet päivällislevolle. Sitten aloin hiljaa hyräillä pojan tiukasti pidellessä sormestani.
Pieni avuton, sormea purestava käsi ja tuutulaulun viihdyttävä sävel auttoivat minua molemmat.
— Nukkuu, sanoi Helmer viimein kysyvästi, kun lakkasin hyräilemästä. Hän tuli ikkunan luota huoneen perälle ja viskautui sikaari hampaissa vuoteelle. Sitten hän alkoi puhua kiireen hermostuneesti kuin keskeytystä peläten. Hän oli harkinnut kysymystä, jonka edellisenä iltana armottomasti olin viskannut hänen silmilleen. Hän tiesi missä vika oli. Me olimme liian paljon olleet eristettyinä muusta maailmasta kahden vain toistemme kanssa. Olin tahtonut asua maalla. Tietysti siksi, että siellä oli halvempaa kuin esimerkiksi Helsingissä. Ja Helmer oli taipunut — kuten tavallisesti. Mutta nyt tämä kostautui. Matkallakin olimme olleet enimmäkseen toistemme seurassa, kun aina olimme asuneet halpahintaisissa paikoissa. Ainoa apukeino oli lähteä matkaa jatkamaan, ehkä Napoliin tai Caprille. Ja siellä oli asuttava ensiluokkaisesti. Toisten — kunnollisten — ihmisten seura rauhoittaisi ärtyneitä hermojamme ja kaikki tasaantuisi itsestään.
— Helmer, köyhätkin ovat kunnollisia ihmisiä — he usein vielä suuremmassa määrässä kuin muut. Siellä missä viimeksi asuimme Saksassa…