Muutamat harvat nuorukaiset pysyivät kumminkin hänelle uskollisina siihen asti kun meidän saarnaajamme alkoi saarnasarjansa "ainoastaan nuorille miehille". Silloin hekin jättivät hänet.
Neiti Marsch saarnasi nuorille miehille ajan synneistä, niinkun juopumuksesta, korttipelistä, tanssista ja teaatterissa käynnistä, ja hän pyysi heitä niin hartaasti jättämään nuo hurjistelut ja sen sijaan viljelemään sielujaan.
Tämä vaikutti nuoriin miehiin. Muutamat heistä muodostivat Browning-yhdistyksen, joka kohta tuli hyvin suosituksi. Joka kerta kun yhdistys kokoontui, valitsi puheenjohtaja yhden Browning-runon, ja jokaisella jäsenellä, joka antoi dollarin, oli oikeus arvata runon sisältö. Joka arvasi parhaiten, sai kaikki sisäänmaksetut rahat, ja oli iltoja, jolloin "pullassa" oli kolmekymmentäkin dollaria. Nuoret miehet ilmoittivat neiti Marschille, että he olivat lakanneet nakkia pelaamasta ja ruvenneet jäseniksi Browning-yhdistykseen, mistä hän luonnollisesti iloitsi hyvin paljon.
Kun joulu lähestyi, eivät kiitolliset nuoret miehet saaneet öisin paljon unta silmiinsä, siksi etteivät he tienneet, mitä joululahjoja he ostaisivat neiti Marschille. Naisillehan se oli paljon helpompaa, sillä hehän voivat ostaa hänelle hamekankaita, pitsejä, hiusneuloja ja muuta sellaista, mutta sitähän eivät nuoret miehet voineet soveliaasti tehdä ottamatta itselleen erityisvapauksia. Jos hän olisi ollut mies, niin olisi esim. pari tohveleita ollut paikallaan, mutta nuoret miehet tuumailivat, etteivät he voi ruveta neulomaan koristeita tytön tohveleihin, joka aina käytti korkeita nappikenkiä, ja joskin he sen tiesivät, pelkäsivät he loukkaavansa hänen hienotuntoisuuttaan. Yksi hänen ihailijoistaan oli ajatellut neuloa hänelle alushameen leveällä reunuksella, johon keltaisella silkillä olisi ommeltuna sanat: "Siunattu olkoon meidän pastorimme!" Mutta kun hän pyysi sisareltaan lainaksi hametta, jota käyttäisi mallina, sanoi sisar häntä tuhmimmaksi tyhmeliiniksi koko maassa.
Te ihmettelette, miksi ei hänelle annettu jalokivikoristeitä. Jaa, siitä syystä, ettei hän milloinkaan käyttänyt sellaisia muita paitsi yhtä paria korvarenkaita, jotka hän oli saanut äidiltään ja joita hän oli luvannut aina kantaa.
Nämä korvarenkaat olivat omituista kyllä takkiaisen näköiset, jotenkin isot ja tehdyt jostain metallista. Minä ymmärrän hyvin hyvästi hänen äitinsä tarkoituksen — eihän kukaan järkevä nuori mies, jolla näkönsä oli jostain arvosta, tohtinut lähestyä liian lähelle tytön kasvoja, joita varjelivat sellaiset korvarenkaat.
Enin suosittuja hänen luonaan näyttivät epäilemättä olevan säästöpankin kassööri ja eräs nuori asianajaja.
Totta puhuen ei heistä kumpikaan ollut saanut mitään päättävää kehoitusta häneltä, mutta seikka vaan oli semmoinen, että hän suosi heitä enemmän kun muita, ja hän oli lievimmin puhuen ystävällinen heitä kumpaakin kohtaan. Kassööri oli valmis tekemään mitä hyvänsä voittaakseen hänet. Hän tarjoutui opettamaan pyhäkoulussakin, mutta pankin tirehtöörit kielsivät sen. Sitä vastoin myöntyivät he siihen, että hän valittiin sen raittiusseuran johtajaksi, jonka neiti Marsch oli perustanut, johtajalle oli näette sallittu alahinnoilla ostaa spriitavaroita antaakseen kemiallisesti tutkia niitä ja näytättää toteen, kuinka vahingollisia ne ovat. Kun kassööri oli tarjoutunut käyttämään pankintirehtöörien viinikellarit tehtaan hintoihin, niin tekivät sekä hän että tirehtöörit hyvän kaupan.
Tuo toinen nuori mies, asianajaja, oli järkiään toista laatua. Hän oli näette yksi niitä velikultia, jotka vaikuttavat naisiin nolaamalla heitä. Minä luulen, että naiset pitävät sellaisista miehistä. Hän ei ollut ihan niin kaunis kun kassööri; mutta hänellä oli tuuhea keltainen täysiparta — ja hänellä oli kuten sanottu rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi.
Minä toivoin mitä kauvimmin, ettei papittaremme turmelisi vetovoimaansa suureen yleisöön ja menisi naimisiin.