Kun kuulin nimen niin tarkasti lausuttavan, päätin minä, että jos taivas sallisi minun elävänä päästä ulos tästä luolasta, varoitukseni kautta pelastaisin sen uhrin tämän pirullisen seuran käsistä. Pian sen perästä kuulin minä ilokseni jäsenten poistuvan, ja minä voin niin muodoin kiiruhtaa ulos samaa tietä, jota olin tullutkin.
* * * * *
Vietettyäni unettoman yön ja tuskallisen päivän seisoin illan tullen eversti Crawleyn talon edustalla. Minä soitin kelloa ja pyysin palvelijan viemään korttini everstille pyynnillä että saisin keskustella hänen kanssaan heti, sillä minun asiani ei sietänyt viivytystä. Minut vietiin erääseen vastaanottohuoneeseen ja minut otti vastaan tyttö, joka oli niin kaunis etten minä luullut ikinä nähneeni niin ihanaa olentoa. Mutta minun asiallani ei ollut mitään tekemistä naisten kauneuden ihailemisen kanssa, ja minä pyysin sen vuoksi saada puhutella everstiä.
"Enkö minä voi kertoa hänelle teidän asiaanne?" kysyi nuori nainen.
"Et", vastasin minä juhlallisesti; "tässä on kysymyksessä elämä tai kuolema."
Nuori nainen poistui huoneesta ja palasi jälleen pian erään vanhan hertan kanssa, jonka minä otaksuin olevan eversti Crawleyn.
"Tyttäreni kertoo teillä olevan jotain sangen tärkeää ilmoittamista minulle", lausui hän kun me olimme istuutuneet.
"Niin, arvoisa herra", vastasin minä, "ja minä haluaisin kernaammin kertoa siitä kahden kesken."
"Älkää perustako tyttärestäni", sanoi eversti, "minä en salaa mitään häneltä."
"Herra eversti", lausuin minä niin tyynesti kun voin, "minun velvollisuuteni on ilmoittaa teille, että teidän henkenne on vaarassa."