Kapernaum on tämän pienen meren reunassa kiinni pienellä, ehkä viiden mailin pituisella ja mailin tai parin levyisellä lakeudella. Tällä lakeudella on kohtuullinen oleanderikoristelu ja nämä oleanderit näyttävät sitä paremmilta, kun niiden vastakohtana ympärillä on paljaita kukkuloita ja ulvovia erämaita, mutta eivät ne ole niin hurmaavan kauniita kuin miksi kirjat niitä maalailevat. Joka pysyy rauhallisena ja päättäväisenä, voi katsella niiden somuutta ja säilyttää järkensä.
Kaikkein hämmästyttävimpiä asioita, mitä vielä olemme tulleet huomanneeksi, on sen maanpaikan tavaton pienuus, josta kristinuskon nykyään niin rehoittava kasvi on versonut. Pisin matka, mitä Vapahtajamme koskaan kulki, oli täältä Jerusalemiin — noin satakunta tai satakaksikymmentä mailia. Sen jälkeen pisin oli täältä Sidoniin — noin kuusi- tai seitsemänkymmentä mailia. Amerikkalaisten etäisyyskäsitteiden mukaan luulisi niiden paikkain, jotka Kristuksen läsnäolon vuoksi ovat tulleet erikoisen kuuluiksi, olevan verraten kaukana toisistaan, mutta sen sijaan ne ovatkin täällä melkein näkyvissä kaikki, tykin kantomatkan päässä Kapernaumista. Jos jätämme luvusta pois kaksi tai kolme lyhyttä matkaa, vietti Vapahtaja elämänsä, saarnasi evankeliuminsa ja teki ihmeensä alueella, joka ei ollut tavallista amerikkalaista kauntia laajempi. Töin tuskin kykenen käsittämään tätä ällistyttävää tosiasiaa. Kuinka se matkamiestä rasittaa, kun hänen jokaista paria kolmea mailia kohti täytyy lukea sata sivua historiaa — sillä totisesti ovat Palestiinan kuuluisat paikat näin lähekkäin! Kuinka väsyttävästi, kuinka päätä pyöryttävästi niitä vilisee tiellämme!
Aikanaan saavuimme sitten Magdalan vanhaan kylään.
XVII LUKU.
Omituisia taide- ja rakennustaide-jäännöksiä — Pyhiinvaeltajain julkinen vastaanotto — Maria Magdaleenan talo — Tiberias ja sen omituiset asukkaat — Galilean pyhä meri — Galilea yöllä.
Magdala ei ole mikään kaunis paikka. Se on kauttaaltaan syyrialainen, mikä tietää, että se on kauttaaltaan ruma ja ahdas, likainen, epämukava ja törkyinen — juuri samanlainen kaupunki kuin tämän maan kaupungit Aatamin ajoista saakka, kuten kaikki kirjoittajat ovat koettaneet kovalla työllä osoittaa ja siinä onnistuneetkin. Magdalan katujen leveys on siinä kolmen ja kuuden jalan välimailla ja ne haisevat saastalta. Talojen korkeus on viidestä seitsemään jalkaan ja kaikki on rakennettu saman mielivaltaisen suunnitelman mukaan — ja se on pakkalaatikon iloton muoto. Seiniin on sivelty sileätä valkoista laastia, ja ne on aistikkaasti freskoiltu sekä ylhäältä että alaalta kameelinlantakiekoilla, joita on ripustettu kuivamaan. Tästä rakennus saa romanttisen ulkomuodon, ikäänkuin se olisi ammuttu reikiin tykinkuulilla, ja se tekee talon kovin sotaisen näköiseksi. Laa'alla, saviruukilla silatulla katolla on koristuksina maalauksellisia freskoainespinoja, jotka perinpohjin kuivuttuaan ja valmistuttuaan on asetettu sinne ollakseen lähellä, kun niitä tarvitaan polttopuiksi. Palestiinassa ei ole asiaksi asti minkäänlaista puutavaraa — ei vähääkään poltettavaksi, eikä siellä ole kivihiilikaivoksiakaan. Syyrialaisessa majassa ei ole akkunoita eikä savupiippuja. Lukiessani, että vuoteen omana maannut sairas vaimo talutettiin Kapernaumissa erääseen taloon katon kautta, että hän saisi tavata Vapahtajan, kuvittelin aina mielessäni kolmenkertaista taloa ja ihmettelin, kun he eivät katkaisseet hänen kaulaansa tässä kummassa kokeessa. Nyt kuitenkin käsitän, että he olisivat vallan hyvin voineet ottaa hänen kantapäistään kiinni ja nakata hänet puhtaasti koko talon yli, eikä se olisi hyvinkään paljoa hänen rauhaansa häirinnyt. Palestiina ei ole niistä ajoista tapoihinsa, tottumuksiinsa, rakennuksiinsa eikä väestöönsä nähden paljoakaan muuttunut.
Ei ainoatakaan sielua ollut näkyvissä meidän Magdalaan ratsastaessamme. Mutta hevosten kavioiden kapse havautti typerät asukkaat ja kaikki työntäysivät ulos — ukot ja akat, pojat ja tytöt, sokeat, hullut ja rammat, kaikki repaleisissa, ryvettyneissä, vähissä vaatteissaan ja kaikki olivat parantumattomia kerjäläisiä luonnostaan, vaistoltaan ja kasvatukseltaan. Kuinka niitä hyöri ja pyöri! Kuinka ne näyttelivät haavojaan ja paiseitaan ja surkeasti osoittelivat taudin rikkomia vääntyneitä jäseniään ja rukoilevilla silmillään kerjäsivät almua! Me olimme herättäneet toiveita, joita emme voineet tyydyttää. Niitä riippui hevosten hännissä, piteli kiinni niiden harjoista ja jalustimista, tunkeili yhä lähemmäksi joka puolelta välittämättä vaarallisista kavioista — ja kuin välipuheen mukaan puhkesi heidän uskottomista kurkuistaan yht'aikaa hurja, korvia vihlova huuto: "Hauatshi, bakshiish! hauatshi, bakshiish! hauatshi, bakshiish! hauatshi, bakshiish! hauatshi bakshiish! bakshiish!" En koskaan ole ennen ollut mokomassa myrskyssä.
Maksaessamme bakshiishia kipeäsilmäisille lapsille ja ruskeille iloisille tytöille, joilla oli ilkeästi tatuoidut huulet ja leuka, kuljimme jonossa kaupungin läpi, kunnes tulimme pihaan, jossa oli haitaksi asti okapensaita ja roomalaisen näköiset rauniot, ja tämä muka oli Pyhän Maria Magdaleenan, Jeesuksen ystävän ja seuralaisen todellinen asumus. Opas uskoi sen ja niin tein minäkin. Mitäs muuta olisinkaan voinut, kun talo oli aivan nenäni edessä selkeänä kuin päivä. Pyhiinvaeltajat repivät osan etuseinästä muistoesineiksi, niinkuin heidän kunnioitettava tapansa on, ja sitten lähdimme matkaan.
Olemme nyt leiriytyneinä tähän paikkaan, heti Tiberiaan muurien sisäpuolelle. Menimme kaupunkiin ennen yön tuloa ja katselimme kansaa — taloista emme suuria välittäneet. Asukkaita on paras katsella matkan päästä. Ne ovat erikoisen huonon näköisiä juutalaisia, arabialaisia ja neekereitä. Lika ja köyhyys ovat Tiberiaan ylpeys. Nuoret naiset pujottelevat myötäjäisensä vahvaan rautalankaan, joka päälaelta kaartuu alas leukaan — kaikki turkkilaiset hopearahat, mitä ovat saaneet kokoonhaalituksi tai perineet. Useimmat näistä tytöistä eivät ole rikkaita, mutta muutamille harvoille onnetar on ollut sangen suosiollinen. Näin siellä perijättäriä, joiden arvo oli — niin, enkö uskaltane sanoa puolikymmentä dollaria. Mutta semmoiset tapaukset olivat harvinaisia. Kun satutte semmoisen kohtaamaan, kohtelee hän tietenkin teitä arvonsa tuntevasti. Hän ei pyydä bakshiishia. Ei hän edes suvaitse liian suurta tuttavallisuutta. Muutamat ihmiset eivät kestä rikkautta.
Meille sanottiin, että ne pitkänenäiset, hontelot, vatsatautiset kuvatukset, joilla oli päässään se sanoin kuvaamaton hattu ja kummankin korvan edustalla roikkuva pitkä suortuva, olivat niitä vanhoja, meille kaikille tuttuja, omahyväisiä farisealaisia, joista olemme raamatussa lukeneet. Siltä he tosiaan näyttivät. Paljaasta yleisestä mallista päättäen ja ilman minkäänlaisia muita tietoja saattaisi helpostikin epäillä, että omahyväisyys on heidän erikoisuutensa.