Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä
itke".

Ja hän meni ja koski arkkuun; niin kantajat seisahtuivat. Ja hän
sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse."

Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi
hänet äidilleen.

Ja heidät kaikki valtasi pelko ja he ylistivät Jumalaa sanoen:
"On noussut suuri profeetta meidän keskuuteemme", ja: "Jumala on
tullut katsomaan kansaansa."

Pieni moskeija on sillä paikalla, missä perimätiedon mukaan oli lesken asunto. Kaksi tai kolme iäkästä arabialaista istui sen ovella. Menimme sisään, ja pyhiinvaeltajat mursivat näytteitä perusmuureista, vaikka heidän sitä tehdessään täytyi koskettaa rukousmattoja, jopa astuakin niille. Se oli melkein saman arvoista kuin murtaa paloja näiden vanhain arabialaisten sydämestä. Astuessaan raa'asti saapas jalassa pyhille rukousmatoille — mitä ei kukaan arabialainen tekisi — he tuottivat tuskaa miehille, jotka eivät olleet loukanneet meitä millään tavalla. Kuvitelkaahan, että aseistettu joukko ulkomaalaisia tunkeutuisi Amerikassa johonkin kyläkirkkoon ja murtaisi alttarin kaidepuista muistoesineiksi koristeita ja kiipeisi ylös ja kävelisi raamatulla ja saarnastuolin pehmustuksilla. Mutta onhan asiassa kuitenkin eroa. Toisessa tapauksessa on kysymyksessä meidän uskomme temppelin — toisessa vain pakanatemppelin häväiseminen.

Laskeuduimme jälleen lakeudelle ja pysähdyimme hetkeksi eräälle kaivolle — epäilemättä Abrahamin aikuiselle. Se oli erämaisessa seudussa. Kolme jalkaa korkea, tahoilluista jykevistä lohkareista rakennettu muuri ympäröi sitä, pipliallisten kuvain tapaan. Sen ympärillä osaksi seisoi, osaksi polvistui kameeleja. Oli siinä myös ryhmä somia pieniä aaseja, joista riippui kiinni alastomia tummaihoisia lapsia, ne, jotka eivät mahtuneet pitkin selkää hajareisin istumaan tai hännästä kiskomaan. Ruskeaihoisia, mustasilmäisiä paljasjalkaisia impiä, ryysyihin puettuja, kuparirenkaat käsivarsissaan, korvissaan valekultahelyt, asetteli vesiruukkuaan päälaelleen tai ammensi vettä kaivosta. Vieressä seisoi lammaslauma odottamassa, että paimenet täyttäisivät kivikaukalot vedellä ja se pääsisi juomaan — jotka kivikaukalot olivat samoin kuin kaivon kehäkivetkin kuluneet kuopalle ja sileiksi janoisten eläinten satakunnan miespolven aikana hangatessa niitä leuoillaan. Maassa istui ryhmissä maalauksellisia arabialaisia ja juhlallisina kiskoi haikuja pitkävartisista tshibukeistaan. Toisia arabialaisia oli täyttämässä mustia siannahkoja vedellä — kun ne oli hyvin täytetty ja vesi oli pullistanut niiden lyhyet sääret hajalleen, näyttivät ne hukkuneilta ja veden turvottamilta sian ruhoilta. Tässä oli semmoinen mainio itämaalainen taulu, joita tuhansia kertoja olin hienoissa mehevissä teräspiirroksissa ihaillut! Mutta teräspiirroksissa ei ollut autiutta, ei likaa, ei repaleita, ei kirppuja, ei rumia naamoja, ei kipeitä silmiä, ei syöviä kärpäsiä, ei typerää tietämättömyyttä naamoissa, ei haavoja aasien selässä, ei tuntemattomien kielien ilkeätä mongerrusta, ei kameelien löyhkää, eikä minkäänlaista tuntoa siitä, että jos ryhmän alla polttaisi pari tonnia ruutia, niin se suuresti kohentaisi vaikutusta ja antaisi tälle nähtävyydelle todellista mielenkiintoa ja viehätystä, jota aina olisi mieluinen muistella, vaikka eläisi tuhannen vuotta.

Itämaiset nähtävyydet näyttävät parhailta teräspiirroksissa. Minuun ei ainakaan enää vaikuta tuo taulu, joka kuvaa Saban kuningattaren vierailua Salomon luona. Sanon itselleni: te majesteetti olette kyllä hyvän näköinen, mutta jalkanne ovat likaiset ja te löyhkäätte kuin kameeli.

Samalla eräs villi arabialainen, joka kuljetti kameelijonoa, huomasi Fergusonissa vanhan ystävän, ja he juoksivat ja lankesivat toistensa kaulaan ja suutelivat toistensa likaisia parrakkaita naamoja molemmille poskille. Se paikalla selitti erään asian, joka aina oli näyttänyt vain kaukaa etsityltä itämaalaiselta puheenparrelta. Tarkoitan sitä, kun Kristus nuhteli farisealaista tai jotakuta muuta senkaltaista ja muistutti häntä siitä, ettei tämä ollut hänelle antanut "tervehdyssuuteloa". Minusta ei tuntunut luonnolliselta, että miehet suutelisivat toisiaan, mutta nyt minä tiedän, että he sen tekivät. Siihen oli syytäkin. Tapa oli luonnollinen ja paikallaan, koska ihmisten täytyy suudella eikä mies juuri vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan voisi taipua suutelemaan tämän maan naisia. Joka matkustaa, se oppii. Joka päivä nyt vanhat raamatunlauseet, jotka mielestäni ennen olivat aivan merkityksettömät, saavat sisällystä.

Kuljimme vuoren — "Vähän Hermonin" — juuren ympäri, El Fulehin vanhan ristiretkeläislinnan ohi ja saavuimme Shunemiin. Tämä oli säntilleen toinen Magdala, freskoineen ja kaikkineen. Täällä perimätiedon mukaan profeetta Samuel syntyi ja täällä shunemilainen vaimo kaupungin muurille rakensi profeetta Elishalle pienen majan. Elisha kysyi häneltä, mitä hän tahtoi palkakseen. Tämä oli luonnollinen kysymys, sillä näiden ihmisten tapana on ja oli silloinkin ensin tarjota apuaan ja palveluksiaan ja sitten odottaa ja kerjätä maksua. Elisha tunsi heidät hyvin. Hän ei voinut ymmärtää, että kukaan olisi hänelle rakentanut tämän matalan pienen majan vain vanhan ystävyyden vuoksi ja ilman minkäänlaista itsekästä tarkoitusta. Minusta tuntui ennen kovin epäkohteliaalta, jopa karkealtakin, kun Elisha vaimolta kysyi sitä, mutta nyt se ei enää tunnu siltä ensinkään. Vaimo vastasi, ettei hän tahtonut mitään. Hänen hyvyytensä ja epäitsekkyytensä palkaksi profeetta silloin ilahutti hänen sydäntään sillä tiedolla, että hän synnyttäisi pojan. Se oli suuri palkka — mutta vaimo ei olisikaan kiittänyt häntä tyttärestä — tyttäret ovat aina olleet täällä huonossa suosiossa. Poika syntyi, kasvoi, varttui voimalliseksi, kuoli. Elisha Shunemissa herätti hänet jälleen elämään.

Tapasimme täällä sitruunapuulehdon — viileän, varjoisan, täynnään hedelmiä. Olemme taipuvaisia liioittelemaan kauneutta, kun se on harvinaista, mutta minusta tämä lehto tuntui sangen kauniilta. Se oli kaunis. Minä en liioittele. Minun täytyy aina pitää Shunemia kiitollisessa muistossa paikkana, joka soi meille tämän lehväisen varjon pitkän kuuman ratsastuksen jälkeen. Söimme lunshimme, lepäsimme, juttelimme, polttelimme piippua tuntikauden, sitten nousimme hevosen selkään ja jatkoimme matkaa.