Puolentoista mailin päässä Sikemistä levähdimme Ebal vuoren juurella pienen nelikulmaisen alan kohdalla, jota piiritti soma valkaistu muuri. Tämän suljetun paikan toisessa päässä on muhammedilaisten tapaan rakennettu hauta. Se on Joosefin hauta. Ei mikään tosiasia ole paremmin todettu.
Kuolemaisillaan ollessaan Joosef ennusti Israelin lasten Egyptistä lähdön, joka neljäsataa vuotta myöhemmin tapahtui. Samalla hän kansaltaan vaati valan, että he Kanaanin maahan lähtiessään ottaisivat kanssaan hänen luunsa ja hautaisivat ne hänen isäinsä vanhaan perintö maahan. Vala pidettiin.
"Ja Joosefin luut, jotka Israelin lapset toivat Egyptistä, he hautasivat Sikemiin palstaan, jonka Jaakob osti Sikemin pojan Hamorin pojilta sadalla hopearahalla."
Harvaa hautaa maan päällä kunnioittavat niin monet eri uskontoa tunnustavat rodut ja ihmiset kuin tätä Joosefin hautaa. "Sitä pitävät yhtä suuressa kunniassa samarialaiset ja juutalaiset, moslemit ja kristityt, ja kaikki he käyvät sille hartauttaan osoittamassa. Se on kaikille sen Joosefin hauta, joka oli niin nöyrä poika, rakastava, anteeksi antava veli, siveä ihminen, viisas ruhtinas ja hallitsija. Egypti koki hänen vaikutuksensa — maailma hänen historiansa."
Tässä samassa maakappaleessa, jonka Jaakob osti Hamorin pojilta sadalla hopearahalla, on Jaakobin kuulu kaivo. Se on hakattu kovaan kallioon ja se on kolmea jalkaa ristiin ja yhdeksääkymmentä jalkaa syvä. Tällä vaatimattomalla syvennyksellä, jonka ohi helposti saattaisi kulkea sitä huomaamattakaan, on nimi, jonka lapsetkin ja talonpojat tuntevat mitä etäisimmissä maissa. Se on kuulumpi kuin Parthenon, vanhempi pyramidejakin.
Tämän kaivon vieressä Jeesus istui ja keskusteli tuohon omituiseen, vanhanaikaiseen, jo mainitsemaani samarialaiseen yhteiskuntaan kuuluvan vaimon kanssa ja puhui hänelle elämän salaperäisestä vedestä. Samoin kuin vanhain englantilaisten ylimysten jälkeläiset yhä rakkaassa, muistossa säilyttävät milloin minkin esi-isänsä seurustelua kuninkaan kanssa kolmesataa vuotta takaperin, samoin samarialaisen vaimon jälkeläiset Sikemissä epäilemättä yhä anteeksiannettavalla turhamaisuudella kertovat tästä esivanhempansa keskustelusta joku vähä aikaa takaperin kristittyjen Messiaksen kanssa. Ei ole luultavaa, että he tämänkaltaista kunniaa pitävät halpana. Samarialaiset ovat ihmisiä ja ihmisille ominaista on, että he aina muistavat seurustelunsa kuuluisuuksien kanssa.
Perheensä kunnian häväisemisestä Jaakobin pojat kerran surmasivat kaikki Sikemin asukkaat.
Lähdimme Jaakobin kaivolta ja teimme taivalta kahdeksaan illalla, vaikka verraten hitaasti, sillä olimme olleet satulassa yhdeksäntoista tuntia ja hevoset olivat julmasti väsyneet. Kuljimme niin kauas edelle teltoista, että meidän täytyi leiriytyä arabialaiseen kylään ja nukkua maassa. Olisimme tosin päässeet suurimpaan taloon nukkumaan, mutta sillä oli pienet haittansa: siinä asui ennestään paljon syöpäläisiä, permannolla oli lantaa, se ei missään suhteessa ollut puhdas ja makuuhuoneessa oli vuohiperhe ja arkihuoneessa kaksi aasia. Ulkopuolella ei ollut minkäänlaisia haittoja, paitsi että tummia, repaleisia, totisina töllisteleviä kyläläisiä molempaa sukupuolta ja kaiken ikäisiä asettui joka puolelle ympärillemme kyykkimään ja puhui meistä ja arvosteli meitä meluavasti puoliyöhön saakka. Melusta emme välittäneet, kun olimme uupuneet, mutta epäilemättä lukija tietää, että on melkein mahdoton saada unen päästä kiinni, kun tietää ihmisten katselevan. Kymmenen aikaan kävimme levolle ja nousimme jälleen kahden aikaan ja lähdimme uudelleen liikkeelle. Näin vainoavat ihmisiä dragomaanit, joiden ainoa päämäärä tässä elämässä on päästä toinen toisensa edelle.
Aamun valjetessa kuljimme Shilohin ohi, jossa liiton-arkki oli kolmesataa vuotta ja jonka portilla hyvä Eli vanhus kaatui maahan ja "katkaisi kaulansa" taistelusta tulleen tuimasti ratsastaneen airuen hänelle kertoessa hänen kansansa häviöstä, hänen poikainsa kuolemasta ja ennen kaikkea vanhan arkin menetyksestä, israelin ylpeyden, toivon ja turvan, jonka sen esi-isät olivat tuoneet kerallaan Egyptistä. Ei ole ihmettelemistä, että hän semmoisissa olosuhteissa kaatui maahan ja katkaisi kaulansa. Mutta Shiloh ei meitä lumonnut. Meidän vilumme oli niin ankara, että vain liikunto saattoi tuottaa lohdutusta, ja meidän oli niin uni, että tuskin pysyimme pystyssä.
Jonkun ajan kuluttua saavuimme muodottomalle rauniokasalle, jota vielä sanotaan Beteliksi. Täällä Jaakob nukkui ja näki kauniin unensa, kuinka enkelit liitelivät edestakaisin maasta pilviin ulottuvia portaita, ja taivaan avoimista porteista näki vilaukselta heidän siunatut asuntonsa.