Jotkut näistä miehistä ovat olleet tänne suljettuina kolmekymmentä vuotta. Koko tämän yksitoikkoisen ajan kuluessa he eivät ole kuulleet lapsen naurua eivätkä naisen siunattua ääntä. He eivät ole nähneet ihmiskyyneliä, eivät ihmishymyä. He eivät ole tunteneet ihmis-iloja, eivät rakentavia ihmissuruja. Heidän sydämessään ei ole mitään muistoja menneisyydestä, eikä heidän mielessään tulevaisuuden unelmia. Kaiken mikä on rakastettavaa, kaunista, arvokasta, he ovat sysänneet kauas luotaan. Kaikkia esineitä vastaan, jotka ovat kauniit katsella, kaikkia ääniä vastaan, jotka ovat korvalle soitantoa, he ovat ainaiseksi sulkeneet jykevät ovensa ja kohottaneet armottomat kivimuurinsa. He ovat kironneet elämän hellän sulouden ja jättäneet vain tyhjiin juosseen näivettyneen ilkkunan. Heidän huulensa ovat huulia, jotka eivät koskaan suutele, eivätkä koskaan laula. Heidän sydämensä ovat sydämiä, jotka eivät koskaan vihaa eivätkä koskaan rakasta. Heidän rintansa ovat rintoja, joita ei koskaan paisuta tuo tunne "minulla on maa ja lippu". He ovat käveleviä ruumiita.
Kirjoitan muistoon nämä ensimmäiset ajatukset, koska ne ovat luonnollisia — en sen vuoksi, että ne muka osuisivat oikeaan tai että edes olisi oikein niitä kirjoittaa. Kirjantekijän on helppo sanoa, "minä ajattelen niin ja niin katsellessani sitä ja sitä" — vaikka totuus onkin, että he ajattelivatkin kaikki nämä mainiot ajatuksensa vasta jälestäpäin. Ensi ajatus ei yleensä tahdo olla aivan tarkkaan oikea, mutta ei siltä ole rikos ajatella sitä eikä kirjoittaa sitä, aikomuksella muutella sitä myöhemmän kokemuksen mukaisesti. Nämä erakot ovat kuolleita monessa suhteessa, mutta eivät kaikissa, eikä ole kohtuullista, että ajateltuani heistä alussa pahaa ajattelisin edelleenkin, taikka että heistä pahaa puhuttuani yhä toistaisin sanojani ja pitäisin niistä kiinni. Ei, siksi herttaisesti he meitä kohtelivat. Heissä piilee jossain kipinä inhimillisyyttäkin. He tiesivät, että olimme ulkomaalaisia ja protestantteja ja ettemme luultavasti heitä ihailleet emmekä tunteneet heitä kohtaan sanottavaa ystävällisyyttäkään. Mutta heidän laajamielinen armeliaisuutensa oli liian ylevää ottaakseen lukuun semmoisia asioita. He vain näkivät meissä ihmisiä, jotka olimme nälissämme ja janoiset ja uupuneet, ja se riitti. He avasivat ovensa ja lausuivat meidät tervetulleiksi. He eivät kysyneet kysymyksiä eivätkä osoittaneet vieraanvaraisuutta omaksi kunniakseen. He eivät pyydystelleet kiitosta. Rauhallisina he liikkuivat askareissaan, kantoivat eteemme pöydät, tekivät vuoteet ja toivat vettä, jolla saatoimme pestä itsemme, eivätkä vähääkään välittäneet siitä, kun sanoimme, ettei käynyt laatuun, että he tekivät sen, kun meillä kerran oli miehet, joiden tehtäviin semmoiset toimet kuuluivat. Meidän oli sangen hyvä olla ja istuimme pitkään päivällispöydässä. Perästäpäin kävimme erakkojen kanssa rakennuksen kaikki paikat ja istuimme sitten sen korkeilla muureilla ja tupakoimme nauttiessamme ilman viileydestä, jylhästä maisemasta ja auringonlaskusta. Yksi tai pari valitsi kodikkaat makuuhuoneet nukkuakseen, mutta paimentolaisvaisto sai muut viettämään yönsä suuren hallin ympäri kulkevalla leveällä divaanilla, koska se oli kuin ulkona nukkumista ja sen kautta hauskempaa ja rattoisempaa. Ruhtinaallisen saimme levon.
Noustessamme seuraavana aamuna syömään olimme uusia miehiä. Kaikesta tästä vieraanvaraisuudesta ei vaadittu varsinaista maksua. Saimme antaa jonkun verran, jos halusimme, mutta meidän ei tarvinnut antaa mitään, jos olimme köyhiä tai kitupiikkejä. Köyhät ja avuttomat saavat tulla Palestiinan katolisiin luostareihin yhtä vapaasti kuin kuka muu tahansa. Minut on kasvatettu vihamielisyyteen kaikkea katolilaista vastaan ja sen vuoksi on minun toisinaan paljon helpompi keksiä katolilaisten vikoja kuin katolilaisten ansioita. Mutta on eräs seikka, jota en tahdo syrjäyttää enkä unhottaa: sitä rehellistä kiitollisuutta nimittäin, jonka minä ja kaikki pyhiinvaeltajat olemme velkaa Palestiinan luostari-isille. Heidän ovensa ovat aina avoimet, ja jokainen arvollinen mies on heidän luo tervetullut, olipa hän puettu ryysyihin tai purppuraan. Katolilaiset luostarit ovat köyhille verraton siunaus. Rahaton pyhiinvaeltaja, olipa hän protestantti tai katolilainen, voi matkustaa kautta Palestiinan ja näissä rakennuksissa aina saada terveellistä ruokaa ja puhtaan vuoteen. Parempiosaiset pyhiinvaeltajat usein sortuvat tautivuoteille kuumuuden tai maassa vallitsevain kuumeitten vaikutuksesta ja luostarit tarjoavat heille silloin suojan. Ilman näitä vieraanvaraisia tyyssijoja olisi matkustus Palestiinassa huvia, johon vain voimakkaimmat miehet voisivat antautua. Meidän seurueemme, pyhiinvaeltajat ja kaikki, on aina mielihyvällä tyhjentävä lasinsa Palestiinan luostari-isäin terveydeksi, menestykseksi ja pitkäksi iäksi.
Lepäytyneinä ja virkistyneinä me siis asetuimme jonoon ja jonossa kuljimme yli Judean paljaitten vuorien, pitkin kallionharjanteita ja kautta karujen kurujen, joissa vallitsi iäinen hiljaisuus ja yksinäisyys. Täältä puuttuivat ne hajanaiset asestetut paimenryhmätkin, joita olimme edellisinä päivinä iltapuoleen nähneet pitkäkarvaisia vuohilaumojaan paimentamassa. Näimme vain kaksi elävää olentoa. Ne olivat gaselleja, vienoista silmistään maineessa. Ne näyttivät hyvin nuorilta vohlilta, mutta etäisyyttä ne tuhosivat kuin pikajuna. En ole koskaan nähnyt eläimen nopeammin kulkevan, ellei ehkä omain suurten lakeuksiemme antilooppien.
Yhdeksän tai kymmenen aikaan aamulla saavuimme Paimenten lakealle ja seisoimme muureilla ympäröidyssä öljypuistossa, jossa paimenet kahdeksantoista vuosisataa takaperin vartioivat laumojaan enkelijoukkojen tuodessa heille tiedon, että Vapahtaja oli syntynyt. Neljännesmailin päässä oli Judean Betlehem, ja pyhiinvaeltajat ottivat osan kivimuurista mukaansa ja kiiruhtivat edelleen.
Paimenten lakea on erämaata, irtonaisilla kivillä kivettyä, vailla kasvullisuutta, julmassa auringonpaisteessa hehkuen. Vain enkelien soitanto, jonka se kerran kuuli, voisi lumota, sen pensaat ja kukat jälleen eloon ja palauttaa sen kadonneen kauneuden. Ei mikään vähempi taika kykenisi tätä ihmettä aikaan saamaan.
Betlehemin valtavassa Syntymisen kirkossa, jonka itsepäinen Pyhä Helena rakennutti tuhatviisisataa vuotta takaperin, meidät vietiin maan alle, kovaan kallioon louhittuun luolaan. Tämä oli "seimi", jossa Kristus syntyi. Permannossa on hopeinen tähti, jonka latinalainen kirjoitus mainitsee tämän seikan. Monen sukupolven kuluessa ovat hartaat pyhiinvaeltajat sen suudelmillaan silittäneet. Rotko oli koristettu siihen tavanmukaiseen epäaistikkaaseen tapaan, joka on huomattava kaikissa Palestiinan pyhissä paikoissa. Samoin kuin Pyhän haudan kirkossa, samoin esiintyi täälläkin kateutta ja tylyyttä. Kreikkalaisten ja latinalaisten kirkkojen papit ja jäsenet eivät voi kulkea saman käytävän kautta polvistumaan Vapahtajan syntymäpaikalla, vaan niiden on pakko lähestyä ja poistua eri teitä, ettei syntyisi toraa ja tappelua tällä maailman pyhimmällä paikalla.
Minulla ei ole mitään mietelmiä tämän paikan johdosta, jossa ensi kerran maailmassa "iloista joulua!" lausuttiin ja josta Santta Klau, lapsuuteni ystävä, lähti ensimmäiselle matkalleen ilahuttamaan ja yhä vieläkin talviaamuina ilahuttamaan hulmuavan liesitulen piiriä monessa etäisessä maassa. Kosketan kunnioittavin sormin sitä samaista paikkaa, jossa Jeesus lapsi lepäsi, mutta minä en ajattele — mitään.
Ette voi ajatella tässä paikassa sen enempää kuin missään muussakaan paikassa Palestiinassa, jonka luulisi antavan mietteihin aihetta. Kerjäläiset, raajarikot ja munkit ympäröivät teitä ja saavat teidät ajattelemaan vain bakshiishia, kun mieluummin ajattelisitte jotain muuta, paikan luonteen mukaista.
Olin iloinen, kun pääsin lähtemään, ja iloinen, kun olimme kulkeneet niiden luolain läpi, joissa Eusebius kirjoitti ja Hieronymus paastosi ja Joosef valmistautui pakenemaan Egyptiin, ja nähneet paritoistakymmentä muuta kunnioitettua luolaa, ja tiesin, että nyt olimme valmiit. Jeesuksen Syntymisen kirkko on melkein yhtä täyteen sullottu erinomaisen pyhiä paikkoja kuin itse Pyhän haudan kirkko. On siinä luolakin, jossa kaksikymmentätuhatta lasta teurastettiin Herodeksen käskystä, kun hän yritti murhauttaa Jeesus-lapsen.