Konstaapeli parka, joka kovin hämmästyi, oli ens'aluksi mykkänä kuin kivi. Sitten hän tuli kielilleen taas ja rupesi rupattamaan ja uhkailemaan; mutta Hendon pysyi täydelleen tyynenä ja vartoi kunnes toisen sanatulva oli tuhlattu. Sitten sanoi hän —
"Minä pidän teistä paljon, ystäväiseni, enkä mielelläni näkisi teidän joutuvan mihinkään pulaan. Huomatkaa nyt: minä kuulin kaikki tyyni — jok' ikisen sanan. Tahdon sen näyttää teille". Sitten Hendon uudisteli sen puhelun, jonka konstaapeli oli pitänyt porstuassa vaimon kanssa, sanasta sanaan ja päätti tällä lailla —
"Kas nyt — enkö ole toistanut sitä ihan oikein? Enkö minä voisi todistaa sitä oikein tuomarin edessä, jos niin tarvittaisiin?"
Mies parka oli nyt hetkeksi aivan mykkä pelosta ja epätoivosta; mutta pian hän kääntyi toiselle tuulelle ja sanoi hilpeydellä, joka kuitenkin oli teeskennelty —
"Tästäkös on nostettava asia, tästäkin, jota tein pilallani! Minähän ainoastaan laskin leikkiä vaimon kanssa".
"Oliko sitten vaimon porsaskin teille leikkikalu?"
Mies vastasi jotenkin terävästi —
"Ei mitään muuta, herra hyvä — minä vakuutan, se oli leikkiä kaikki tyyni".
"Minä rupeen teitä uskomaan", sanoi Hendon puoleksi ivallisella, puoleksi tunnustelevalla äänellä. "Mutta odotappas tässä hetkinen, sillaikaa kun minä juoksen tuomarin luo kysymään — sillä hän on nähtävästi mies, joka ymmärtää mikä on leikintekoa, niinkuin hän ymmärtää lakiakin".
Hän oli jo poistunut hiukkasen yhä jutellen. Konstaapeli, kahden vaiheilla, pyöriskeli sinne ja tänne, purkasi suustaan pari kirousta ja huudahti sitten — "Älkää menkö, hyvä herra — vartokaa vähä — tuomarin luo, sanotte te. Niin, asian laita on se, että hän ei oivalla leikkiä enemmän kuin kuollut raato! — Tulkaa, niin saamme jutella asiasta. Piru vieköön! olen nähtävästi pulassa — ja ainoastaan viattoman pilanteon tähden. Olen perheellinen mies; vaimo ja kakarat — — Olkaa järkevä, herra hyvä. Mitä te haluatte multa?"