Lordi St. John kumartui syvään — ja siinä huomattiin, että kumarrus oli nähtävästi varovainen eikä puolueellinen, se kun ei ollut osoitettuna kummallekaan kuninkaalle, vaan puolueettomalle alalle noin keskivälissä heitä — ja lordi meni matkalleen.
Nyt alkoivat liikkua nämä loistokkaat jäsenet tässä virkamiesryhmässä muuttaen sijaa hiljoilleen ja tuskin huomattavasti — ikäänkuin kaunolasissa eli kaleidoskoopissa, jota verkalleen väännetään ympäri; sen tapahtuessa eri osat kustakin kimeltävästä parvesta hajoovat erilleen ja parveutuvat taas toisiksi. Se oli liike, jonka kautta tässä tapauksessa Tom Cantyn ympärillä seisoskeleva loistava seurue hajosi ja taas parveutui yhteen vastatulleen vieraan läheisyyteen. Tom Canty jäi seisomaan melkein yksinään. Nyt seurasi lyhyt väliaika levotonta odotusta ja jännitystä — jonka kuluessa ne harvat arkamieliset, jotka vielä epäröiden ympäröivät Tom Cantya, vähitellen kokosivat rohkeutta kylliksi, liittyäksensä toinen toisensa perästä enemmistöön. Niin että viimein Tom Canty, kuninkaallisessa puvussaan ja jalokivissään, seisoi aivan yksinään ja erillään maailmalta — silmäänpistävänä ilmiönä siinä tyhjän, avaran alan ainoana täyttäjänä. Nyt nähtiin St. John'in palaavan. Ja hänen edetessään keskikäytävää pitkin oli yleinen uteliaisuus niin tulinen, että sipisevät keskustelut suurten kokouksessa kokonaan kuolivat pois, ja niiden sijaan tuli syvä hiljaisuus, hengetön hiljaisuus, jonka vallitessa lordin askeleet kajahtivat kumisevalla äänellä kirkossa. Jokainen silmä tuijotti häneen, hänen edetessään. Hän tuli platformulle, pysähtyi hetkeksi, kääntyi sitten Tom Cantyn puoleen syvällä alamaisuudella ja sanoi —
"Sire, sinettiä ei löytynyt sieltä!"
Rähisevä rahvas voi tuskin nopeammin lentää eri haaroille myrkyllisen ruttotautisen läheltä, kuin nyt pelästyneet ja kalpeat hovimiehet pakenivat pientä repaleista kruununvaatijaa. Minuuttia ei mennyt, ennenkun hän seisoi siinä ihan yksinään, ilman ystävää tai puolustajaa — ampumatauluna, johon nyt suunnattiin katkera tulituisku halveksivia ja vihastuneita silmäyksiä. Lordprotektori karjaisi kovasti —
"Heittäkää se kerjäläinen kadulle ja ruoskitkaa häntä läpi kaupungin — eihän tuo kurja poikanulikka siedä sen enempää punnitsemista!"
Muutamat kaartin upseerit riensit noudattamaan tätä käskyä, mutta Tom
Canty viittasi heidät pois syrjälle sanoen —
"Pois! Joka koskee häneen, sen henkeä kysytään!"
Lordprotektori oli hirveän hämmästynyt. Hän sanoi lordi St. John'ille —
"Haitteko tarkoin? — mutta mitä hyötyä kysymästä? Tämä on selittämätöntä. Pikku seikat, vähäiset asiat voivat kyllä pyörähtää muististamme, ja eihän siinä ole mitään niin kummeksittavaa; mutta kuinka niin jykeä ja iso kappale kuin Englannin valtiosinetti voi joutua hukkaan eikä kukaan löytää jälkeäkään siitä — raskaasta kultakiekosta — —"
Tom Canty juoksi esiin silmät loistavina ja huudahti —