"Ne on sinulle! — kaikki tyyni, jok' ainoa! — Sinulle ja Betille ja
Nanille — ja n' on rehellisesti saatu, ei kerjätty eikä varastettu!"
Onnellinen, hämmästynyt äiti painoi häntä rinnoilleen, huudahtaen —
"On jo kulunut päivää — eikö teidän majesteettinne suvaitse nousta?"
Oi, tämä ei ollut se vastaus, jota hän oli odottanut. Unelma oli haihtunut hajallensa — hän oli vati valveilla.
Hän avasi silmänsä — rikkaasti puettu Ensimmäinen Sänkykamarin Lordi oli polvillaan hänen vuoteensa vieressä. Ilo tuosta pettelevästä unennäöstä haihtui pois — poika parka huomasi yhä olevansa vanki ja kuningas. Huone oli täynnään hovimiehiä, puettuina purppuramantteleihin — surun väriin —, ja kuninkaan aatelisia palvelijoita. Tom nousi istualle sängyssä ja katseli raskaista silkkiverhoista tätä hienoa seuraa.
Pukemisen tärkeä toimitus alkoi, ja hovimies toisensa perään polvistui ja suoritti kunniaterveisensä ja ilmaisi pienelle kuninkaalle surunsa hänen kärsimänsä kovan vahingon johdosta, sitä mukaa kuin puettiin hänen päällensä. Siunatuksi aluksi otti esille paidan Päivystävä Ylitallimestari, joka ojensi sen Hirvikoirain Ensimmäiselle Lordille, joka ojensi sen Sänkykamarin Toiselle Aatelismiehelle, joka ojensi sen Windsor'in Metsäin Päätarkastajalle, joka ojensi sen Kolmannelle Ylimmäiselle Kamarijunkkarille, joka ojensi sen Kuninkaalliselle herttuakunta Lancaster'in Kanslerille, joka ojensi sen Vaatevaraston Ylitarkastajalle, joka ojensi sen Norroy'lle, Ensimmäiselle Sota-airueelle, joka ojensi sen Tower'in Konnetabelille, joka ojensi sen Ylimmäiselle Talouden Hoitajalle, joka ojensi sen Perinnölliselle Ruokaliinanpitäjälle, joka ojensi sen Ylimmäiselle Englannin Amiraalille, joka ojensi sen Canterbury'n Arkkipiispalle, joka ojensi sen Ensimmäiselle Sänkykamarin Lordille, joka otti ja puki Tomin päälle mitä vielä oli jälellä mainitusta paidasta. Pieni hämmästynyt poika parka, hänen mielestään koko luo toimitus muistutti vesisangon kulkemista kädestä käteen tulipalossa.
Jokainen pukukappale sai vuorostaan kärsiä tämän hitaan ja juhlallisen juoksun. Seuraus oli, että Tom kovasti väsyi juhlamenoon, väsyi niin, että hän melkein tunsi purskuavaa riemastusta, kun viho viimeinkin näki pitkäin silkkipöksynsä alkavan matkansa jonon läpi ja siitä tiesi, että toimitus lähestyi loppuansa. Mutta hän riemastui ennen aikojaan. Ensimmäinen Sänkykamarin Lordi vastaanotti housut ja oli juuri pistämäisillään Tomin sääret niihin, kun äkillinen punastus peitti lordin kasvot, ja hän sukkelasti työnsi pukimet takaisin Canterburyn Arkkipiispan käsiin ja kuiskasi peljästys silmissään: "Katsokaa my lord!" osoittaen samassa jotakin, joka kuului housuihin. Arkkipiispa kalpeni, sitten punastui ja ojensi housut Ylimmäiselle Amiraalille kuiskaten: "Katsokaa my lord!" Amiraali ojensi housut Perinnölliselle Ruokaliinan Pitäjälle ja kähisi kuin henkitoreissaan: "Katsokaa, my lord!" Housut kävi sillä lailla takaisin jonossa, Ylimmäiselle Talouden Hoitajalle, Toweri Konnetabelille, Norroy'lle, Ensimmäiselle Sota-airueelle, Vaatevaraston Ylitarkastajalle, Kuninkaalliselle herttuakunta Lancaster'in Kanslerille, Kolmannelle Ylimmäiselle Kamarijunkkarille, Windsor'in Metsäin Päätarkastajalle, Sänkykamarin Toiselle Aatelismiehelle, Hirvikoirain Ensimmäiselle Lordille — ja housuja saattoi pitkin jonoa peljästynyt kuiskaus: "Katsokaa! katsokaa!" — kunnes ne viimein saapui Päivystävän Ylitallimestarin käsiin, joka hetkisen, kasvot kalman kalpeina, tuijotti siihen, mikä oli ollut syynä koko tähän kauhistukseen, ja sitten käheällä äänellä kuiskasi: "Hyvä Jumala, kun on yksi pistin katkennut selkäsoljesta!" — "Tower'iin Kuninkaan Housujen Pää-Säilyttäjä!" jonka jälkeen hän nojasi Hirvikoirain Ensimmäisen Lordin olkapäille toipuakseen jälleen, sillaikaa kun uudet housut ilman mitään vaillinaista soljenpistintä tuotiin.
Mutta kaikella on loppunsa tässä maailmassa, ja siten Tom Cantykin kerran pääsi nousemaan. Erityinen virkamies kaasi vettä, erityinen virkamies toimitti pesemisen, erityinen virkamies piti varalla käsiliinan, ja vähitellen Tom oli läpäissyt koko puhdistuksen taipaleen ja oli valmiina kuninkaallisen Tukankähertäjän tempuille. Kun hän viimeinkin sukelsi esiin tämän herran kourista, oli hän mitä miellyttävin ilmestys ja nätti kuin tyttö, manttelissaan ja purppurasatiinisissa polvihousuissaan ja hatussaan, jossa purppuratöyhtö leijahteli. Nyt hän juhlatamineissaan lähti liikkeelle aamiaishuoneeseen päin, suoraan läpi kokoontuneen hoviväen; ja sitä mukaa kuin hän eteni, väistyi tämä syrjälle jättäen hälle tietä ja polvistuen.
Aamiaisen perästä saattoivat hänet kuninkaallisessa juhlakulussa hänen suurupseerinsa ja hänen henkivartiansa, joissa oli viisikymmentä aatelista eläkkeenkantajaa kullatut tapparakirveet käsissä, — saattoivat hänet valtaistuinsaliin, jossa hän nyt alkoi käsitellä valtioasioita. Hänen "setänsä" lord Hertford asettui valtaistuimen viereen, avustaaksensa kuninkaallista vast'alkajaa viisailla neuvoilla.
Se virkakunta mainehikkaita miehiä, jonka kuningas vainaja oli asettanut testamenttinsa toimeenpanijaksi, tuli nyt esiin pyytämään Tomin vahvistusta muutamiin tekemiinsä päätöksiin — tyhjä muoto, vaan ei kuitenkaan aivan tyhjä, sillä mitään protektoria eli turvaisäntää ei ollut. Canterbury'n Arkkipiispa luki kertomuksen siitä päätöksestä, jonka testamentin toimeenpanijat olit tehneet mainion majesteettivainajan hautajaismenoista, ja lopetti mainitsemalla näiden toimeenpanijani nimet, jotka olit: Canterbury'n arkkipiispa; Englannin lordkansleri; William St. John'in lordi; John Russelin lordi; Edward Hertford'in kreivi; John Lisle'n viscounti; Cuthbert Durham'in piispa —