Tom ei kuunnellut — aikaisempi pykälä asiakirjassa pani hänet ymmälle.
Sen johdosta kääntyi hän lord Hertfordin puoleen ja kuiskasi —
"Minä päivänä he sanoivat hautauksen tapahtuvan?"
"Tulevan kuun kuudentenatoista, armollinen valtias."
"Se on sulaa hulluutta. Pysyykö hän koossa niin kauvan?"
Poika parka, hän oli vielä liian tuore kuninkaallisiin tapoihin. Hän oli tottunut näkemään Offal Court'in hyljättyjä kuolleita sysättävän pois aivan toisenlaisella sukevuudella. Lord Hertford sai kuitenkin hänen mielensä lauhtumaan parilla sanalla.
Eräs valtiosihteeri toi esiin Neuvostolta säädöksen, jossa ulkomaisten lähettiläiden vastaanotto määrättiin kello yhdeksitoista seuraavana päivänä, ja pyysi siihen kuninkaan vahvistusta.
Tom kysyi silmillään lord Hertford'ilta, joka kuiskasi —
"Teidän majesteettinne antakoon armollisen suostumuksensa. He tulevat lausumaan heidän kuninkaallisten herrainsa myötätuntoisuuden sen syvän onnettomuuden johdosta, joka on kohdannut teidän armoanne ja Englannin valtakuntaa."
Tom teki mitä pyydettiin. Toinen sihteeri rupesi lukemaan silmäystä kuningas vainajan hovinpidon kustannuksiin, jotka nousivat 28,000 puntaan viimeksi kuluneina kuutena kuukautena — summa niin suuri, että se pani Tomin läähättämään. Hän läähätti vielä enemmän kuullessaan, että 20,000 puntaa näistä rahoista vielä oli maksamatta;[7] ja vieläkin yltyi hänen läähätyksensä, kun ilmeni, että kuninkaan aarreaitta oli typö tyhjä ja hänen kaksitoista sataa palvelijaansa hyvin huolestuneina vaillinaisuudesta heille tulevissa palkoissa. Tom ryhtyi puhumaan vilkkaalla ymmärryksellä —
"Tällä laillahan menee meillä päin seinään kaikki tyyni, se on selvää. Ei, näin ei käy laatuun. Hyödyllistä ja tuiki tarpeellistakin on, että pidetään tästä lähin tarkempaa taloutta ja lasketaan palvelijat vapaiksi, varsinkin kun heistä ei ole mitään hyötyä. He vain hidastuttavat kaikki tyyni ja kiusaavat palveluksilla, jotka rasittavat ihmistä ja panevat hänet häpeämään ja ovat sopimattomat kaikille muille kuin nukelle, joll'ei ole aivoja eikä käsiä auttamaan itseään. Mulle muistuu mieleen eräs pikkuinen talo, joka on kalatorin varrella, Billingsgate-kadulla — —"