Tom käsitti tässä olevan jotain, josta hänen vartiansa olisi pitänyt ilmoittaa hälle. Asema oli arka luonnoltaan. Mitä hän tekisi? — Olettaako tuntevansa pojan ja sitten joka kerta hänen haastaessaan ilmaista, ettei hän ikinä ollut kuullut piiska-pojasta tuon enempää? Ei, se ei käynyt laatuun. Tulipa aate hänen avukseen. Tämmöisiä tapauksia saattaisi näet, tulla hyvinkin usein, kun tärkeät asiat vetäisivät Hertford'in ja St. John'in hänen luotaan, heidän ollessaan jäseninä testamentin toimeenpanijain komiteassa. Siispä kenties olisi hyvä tehdä itseään varten suunnitelma, miten kohdata semmoisten odottamattomain tapausten vaatimuksia. Niinpä kyllä, sehän olisi varsin viisasta — hän tekisi kokeen tämän pojan kanssa ja näkisi sitten, millaisen menestyksen hän saavuttaisi. Siispä hän pyyhkäisi kädellään otsaansa kerran kaksi, ikäänkuin hämillään, ja sanoi sitten kohta —
"Huomaan nyt muistavani sinua hiukan, mutta mun mieleni on raskas ja surun hämmentämä — —"
"Voi, rakas herra parkani!" huudahti piiskapoika säälien, lisäten sitten itsekseen: "Totta tosiaankin onkin niin, kuin he sanovat — hänen järkensä on mennyttä kalua — voi, sitä sielu parkaa! Mutta hitto periköön minut, kuinka oon saattanut sen unohtaa! Sanoivathan, ellei sovi olla näkevinään, että mitään on hullusti hänen kanssaan."
"Merkillistä on, kuinka mun muistini on näinä päivinä pettänyt minua," sanoi Tom. "Mutt' älä ole siitä milläsikään — mä paranen pian — pieni langanpätkä on usein kylliksi yhdistämään minut jälleen asioihin ja nimiin, jotka on luistanut multa tiehensä. (Eikä ainoastaan niihin, vaan totta tosiaan semmoisiinkin, joista en ikinä ole kuullut sanaakaan, kuten tää poika on näkevä.) Sano mulle asiasi."
"Asia ei ole kovin tärkeä, valtiaani, mutta tahdon kuitenkin siihen koskea, jos teidän armonne siihen suostuu. Kaksi päivää on kulunut siitä, kun teidän majesteettinne teki kolme virhettä Kreikan kielessä — aamupäivätunnilla — muistatteko sen?"
"Kyllä — luulen muistavani. (Siin' ei ole paljo valhetta — jos olisin puuttunut Kreikkaan ensinkään, niin en olisi jäänyt kolmeen virheeseen, vaan kyllä niitä olisi multa tullut neljäkymmentäkin.) Niin, muistuneepa mieleen nyt — mutta jatka sinä."
"— — Opettaja, äkästyneenä laiskasta ja huolimattomasta työstä, kuten hän sitä nimitti, lupasi antaa minulle aika selkäsaunan — ja — —"
"Antaa sinulle selkäsaunan!" huudahti Tom, hämmästyneenä niin, että menetti malttinsa. "Minkä tähden hän löylyttäisi sinua minun virheistäni?"
"Voi, kuinka teidän armonne muisti pettääkin taas. Hänhän aina löylyttääkin minua, kun teidän armonne tekee virheitä oppitunneilla."
"S' on tosi — minä unhotin. Sinä annat mulle opetusta yksityisesti — jos minä sitten teen virheitä, niin hän arvaa, että sinä olet hoitanut virkaasi laimeasti, ja — —"