"Voi, mun valtiaani, mitä laskettekaan? Minä, nöyrin ja alhaisin palvelijanne, minäkö uskaltaisin antaa teille opetusta?"
"Mutta missä sitten on sun vikasi? Mikä arvoitus on tämä? Oonko minä siis todellakin käynyt hulluksi, vai oletko sinä? Selitä se asia puhu suus' puhtaaks."
"Mutta, hyvä majesteetti, tässähän ei ole mitään, joka kaipaa selitystä. Eihän kukaan saa lyödä pyhää Walesin prinssiä; sentähden kun hän erehtyy, niin minä otan selkääni. Sehän on toimeni, ja siitä saan minä maksun".[9]
Tom tuijotti levolliselta näyttävään poikaan ja sanoi itsekseen: "Mutta tämäpä on mitä kummallisin asia, — mitä merkillisin, mitä erinomaisin seikka maailmassa. Kumma vain, ettei he myöskin ole hyyränneet eri poikaa, jota kammattaisiin ja puettaisiin minun sijastani — taivas suokoon, ett' olisivat sen tehneet! — Jospa he tämän tekisivät, niin minä ottaisin itse löylytykset ja kiittäisin vielä Jumalaa vaihtokaupasta." Sitten sanoi hän ääneensä —
"Ja olet kenties saanut selkääsi ystävä parka, kuten sulle luvattiin."
"Ei, teidän hyvä majesteettinne, minun rangaistukseni oli päätetty täksi päiväksi, ja se kenties jääpi nyt sikseen, koska se ei oikein sovi siihen murheen aikaan, jossa nyt eletään. Kuitenkaan en tiedä tästä mitään, ja niin olen siis rohjennut tulla tänne muistuttamaan teidän armoanne jalosta lupauksestanne, että ryhtyisitte toimiin minunkin avukseni."
"Opettajan luonako? Pelastaakseni sinut selkäsaunasta?"
"Voi, te muistatte siis sen?"
"Muistini paranee paranemistaan, kuten näet. Ole sinä rauhassa vain — sun selkäsi pääsee pöllytyksestä — minä pidän siitä huolen."
"Oi, kiitos, mun valtiaani!" huudahti poika ja pani taas polvilleen.
"Kenties olen rohjennut käydä liian pitkälle, ja kuitenkin — — —"