Sen perästä jatkoi kreivi, hyvin hienotunteisesti, opetustaan Tomille niistä vanhoista tavoista, joita noudatettiin muutamissa juhlallisissa tiloissa — tuolla jotensakin ohuella valhemuodolla, että vain tahdottiin "palauttaa muistiin" hänelle asioita, jotka hän jo tunsi. Mutta hänen suureksi tyytyväisyydekseen kävi pian ilmi, että Tom töin tuskin tarvitsi mitään apua tällä alalla. Hän oli käyttänyt hyväkseen Humphreytä tässä kohden, sillä Humphrey oli ilmoittanut hälle, että muutaman päivän perästä hänen tuli alkaa julkisia päivällisiä, jonka uutisen hän oli kiristänyt nopeasiipiseltä hovin juoruttarelta. Tom kuitenkin piti nämä tositiedot itsekseen.
Nähden kuninkaallisen muistin siksi parantuneen, uskalsi kreivi vielä tehdä muutamia kokeita sillä, nähdäksensä, näköjään vähäpätöisten kysymysten kautta, kuinka pitkälle hänen parantumisensa oli käynyt. Tulos oli onnellinen, vaikka siellä täällä täpliä löytyi — täpliä, joissa Humphreyn jäljet ilmestyi, mutta ylimalkaan oli my lord suuresti tyytyväinen ja iloinen. Niin rohkaistuna hän totta todellaan oli, että hän lausui ja sanoi toivovalla äänellä —
"Nyt olen minä varma siitä, että jos teidän majesteettinne vain tahtoo vielä vähäsen ponnistaa muistiansa, niin tulee ongelma valtiosinetistäkin ratkaistuksi — tappio, jolla vielä eilen oli merkitystä, mutta joka tänään ei merkitse mitään, sittenkun sen virka-aika kului umpeen korkean valtiaamme elämän loppuun. Ehkä teidän armonne nyt tahtoo tehdä kokeen?"
Tom oli ällistyksissään — valtiosinetti oli jotakin hänelle peräti tuntematonta. Hetken mietittyään silmäili hän ylöspäin hyvin viatonna ja kysyi —
"Millaisella se näytti, my lord?"
Kreivi säpsähti, tuskin havaittavasti, ja mumisi itsekseen: "Voi, hänen järkensä on taas mennyt menoaan! — se oli typerästi multa tehty, kun koetin saada hänet jännittämään sitä." Sitten hän sievästi käänsi puheen toisille tolille, pyyhkäistäkseen tuon onnettoman sinetin Tomin mielestä — ja hän luonnistuikin helposti yrityksessään.
VIIDESTOISTA LUKU.
Tom kuninkaana.
Seuraavana päivänä tulit ulkomaiset lähettiläät loistavine seurueineen, ja Tom vastaanotti heidät, istuen valtaistuimellaan kunnianarvoisessa prameudessaan. Näytelmän loisto hurmasi tosin ensimmältä hänen silmänsä ja kiihoitti hänen kuvitusvoimansa; mutta audienssi oli ikävä ja pitkäpiimäinen, ja niin olit enimmäkseen lausutut tervehdyksetkin — jonka lähden huvi alussa vähitellen vääntyi väsymykseen ja koti-ikävään. Tom lausui ne sanat, jotka Hertford tämän tästäkin pisti hänen suuhunsa, ja koki kovasti saada käytöksensä tyydyttäväksi; mutta hän oli tietysti liian uusi senkaltaisiin seikkoihin ja liian levoton, saavuttaakseen muuta kuin hyvin keskinkertaisen tuloksen. Hän oli tosin aivan kylliksi kuninkaan näköinen, mutta hänen oli vallan vaikea tuntea kuin kuningas. Siksipä hän sydämmestänsä ilostuikin, kun tuo juhlallinen äksänpäksä oli lopussa.
Suurin osa tästä päivästä "tuhlattiin" — kuten hän sitä ajatuksissaan nimitti — - töihin, jotka kuuluivat hänen kuninkaalliseen arvoonsa. Myös ne kaksi tuntia, jotka oli aiottu ruhtinaalliseen rattoisuuteen ja reipastukseen, kävit hänelle tavallista enemmän tukalaksi taakaksi; niin ne olit kahlehditut kaikellaisilla rajoituksilla ja vanhoilla tavoilla. Kuitenkin kaikitenkin hällä oli yksityinen tunti piiskapoikansa kanssa, jonka hän luki itselleen sulaksi voitoksi, koska hän siitä sai sekä huvitusta että tarpeellisia hovitietoja.