"Älkääppäs nyt! Sanokaa päivä, sheriffi, milloin rikos tehtiin!"
"Kymmenen aikana aamulla taikka muutamia minuutteja myöhemmin uuden vuoden päivänä, kaikkein mahtavin —"
"Laskekaa vanki vapaaksi — se on kuninkaan tahto".
Hänen poskensa punastuivat jälleen tämän jokseenkin epäkuninkaallisen purkauksen perästä, ja hän koki voitavansa peitelläkseen säädyttömyyttään lisäämällä sanat —
"Se suututtaa minua, kun ihminen hirtettäisiin niin mitättömistä, mahdottomista syistä."
Hiljainen ihmettelyn kuiskutus kulki kokouksen läpi. Tämä ei ollut ihmettelyä siitä määräyksestä, jonka Tom oli antanut, sillä "syylliseksi näytetyn" myrkyttäjän anteeksi antaminen oli jotakin, jota harvat olisivat voineet tunnustaa, saatikka ihmetellä — ei, vaan ihmettely koski sitä ajatuksen terävyyttä ja vilkkautta, jota Tom oli osoittanut. Muutamat hiljaa lausutut muistutukset kävivät tähän tapaan —
"Tämä ei ole mikään mielenvikainen kuningas — hän on täydessä tolkussaan."
"Kuinka mukavasti hän teki kysymyksensä — kuinka yhtäläinen hänen entisen tapansa kanssa olikin tämä hänen nopea ja käskevä päätöksensä asiassa!"
"Jumalan kiitos, hänen sairautensa on ohi! Hän ei ole mikään pehmeä raukka, vaan kuningas. Hän on käyttäytynyt juuri kuin hänen oma isänsä".
Kun ilma oli niin täynnään suostumuslauseita, niin aivan luonnollisesti Tominkin korvaan osa niistä tunkeutui. Ja se vaikutus, jonka ne tekivät häneen, oli että hän tunsi itsensä vapaaksi ja riippumattomaksi ja että hänen hermostonsa täyttyi miellyttävillä tunteilla.