"Se on ihmeellistä! Onko sillä aina tuo hirveä vaikutus?"
"On, aina, armollinen herra — vähintäänkin, jos vaimo sitä tahtoo ja lausuupi tarpeelliset sanat, joko mielessään tai kielellään."
Tom kääntyi vaimoon ja sanoi kiihkeällä innolla —
"Käytä valtaasi — minä tahdon nähdä myrskyn."
Siellä nähtiin yhtäkkiä monen posken kalpenevan, tuossa taikauskoisessa seurassa, ja yleinen, vaikka hiljainen toivo oli, että päästäisiin pois tästä paikasta. Tää kaikki jäi kuitenkin huomaamatta Tomilla, joka oli kun olikin kuin kuollut kaikelle muulle, paitsi tuolle odotetulle hävitykselle. Kun hän yhtäkkiä näki nolatun ja hämmästyneen ilmeen vaimon kasvoissa, lisäsi hän puhettaan innokkaammasti —
"Älä pelkää mitään — ei kukaan tee sulle pahaa. Vieläpä oot sinä pääsevä vapaaksi — ei kukaan saa sinuun koskea. Käytä siis valtaasi."
"Oi, herra kuninkaani, minulla ei ole semmoista valtaa — minua on väärin syytetty."
"Pelkosi sinua pidättää. Multa älä ole milläsikään; ei mikään vaara sua kohtaa. Kutsu tänne myrsky — vähät siitä, kuinka vähäpätöinen se onkin — minä en toivo mitään hurjaa rajuilmaa, vaan paras on vain kohtuullinen tuuli — tee se, ja sun henkesi on säästetty — sinä olet menevä vapaana täältä lapsesi kanssa, kuninkaan armo muassasi, eikä kukaan koko valtakunnassa uskalla tehdä sulle vähintäkään pahaa tai soimata sinua."
Vaimo parka lankesi polvilleen ja vakuutti vakuuttamistaan, kyynelien tulviessa, ettei hällä ollut mitään valtaa tai voimaa suorittaakseen tuota ihmetyötä. Muuten hän olisi iloinen voidaksensa pelastaa yksinään lapsensa hengen ja uhrata omansa jos hän tottelemalla kuninkaan käskyä voisi saavuttaa niin kallisarvoisen armon.
Tom pysyi vaatimuksessaan — vaimo yhä vakuutuksissaan. Viimein sanoi
Tom —