"Me kaotimme hänet juur sentähden. Hänen taitonsa katsella kämmeniä taikka muu ennustaminen ja povaaminen hankki hälle lopulta noita-akan nimen ja maineen. Laki paisti hänet kuoliaaksi hiljaisella tulella. Se liikutti minut jonkunmoiseen pehmeyteen, kun näin hänen rohkean tapansa käydä kuolemaan — hän kirosi, näet, ja haukkui pahanpäiväiseksi koko joukkion, joka töllisteli häntä, kun liekit ja roihut leimusit hänen naamaansa ja ottivat hänen harvoihin hiuksiinsa ja kiertelit hänen vanhan, harmaan päänsä — kirosi heitä, sanoinko? hän kirosi ja sadatteli heitä niin, että vaikka eläisitkin tuhatvuotiseksi, et ikinä kuulis semmoista mestaria sa'attelemaan. Oi, hänen konstinsa kuoli hänen kanssaan. Moni nahjus on kokeva häntä matkia, mutta tyhmällä tavalla, jost' ei tuu mitään."
Päämies huokaili, toiset huokailivat myötätunnosta. Yleinen alakuloisuus valtasi koko lauman hetkeksi, sillä jopa paatuneetkin hylkiöt, kuten nämä, eivät ole ihan vailla tunnetta, vaan pystyvät pysymättömästi oivaltamaan haaksirikon ja suremaan sitä joskus ja erittäin soveliaissa tiloissa kuten tässä nyt mainitussa, jolloin äly ja viisaus katoaa jättämättä mitään perillistä. Kuitenkin syvä kulaus kannusta miehestä mieheen ja naisesta naiseen palautti jälleen surevien henget.
"Onko muitakin ystävistä tavannut paha onni?" kysyi Hobbs.
"On — muutamia. Erittäinkin vastatulleita — kuten pieniä mäkitupalaisia, jotka oli saatettu onnettomiksi ja mätätty nälkäisinä maailmalle, sitten kun heidän tupansa oli tehty lammaslääväksi ja pieni turpeensa karsinaksi. He kerjäsit, — ruoskittiin pyövelinrattailla, paljaina vyötäreistä ylös, kunnes veri räiskyi. Sitten sidottiin he'iät häpeäpaaluun; sitten he kerjäsit taas, ruoskittiin uudestaan, ja toinen korva heiltä hakattiin. Sitten he kerjäsit kolmas kerta — köyhät saatanat, mikä oli heillä neuvona? — ja poltettiin poskelle hehkuvalla rau'alla ja myytiin orjiksi. He karkasit tiehensä, kaapattiin kiinni ja hirtettiin. Se on lyhyt juttu ja pian kerrottu. Toiset meistä on päässyt vähemmällä. Tulkaa tänne, Yokel, Burns ja Hodge — näyttäkää kunniamerkkinne!"
Nämä nousit ylös ja vetivät pois vähä rievuistaan paljastaen selkänsä, jotka olit ristin rastin kaunistettu sitkeillä, vanhoilla päärmeillä ruoskaniskujen jälkeen. Toinen pyyhkäsi hiukset pois ja näytti sen paikan, niissä hänen vasempi korvansa kerran maailmassa oli ollut; toinen osoitti poltinmerkkiä hartiassaan — V-kirjainta — ja typistettyä korvaansa. Kolmas sanoi —
"Minä olen Yokel, kerran maanmies ja onnellinen, rakastavine vaimoineni ja lapsineni — nyt olen mä vähän toista maata ammatilta ja ololta. Vaimo ja lapset on olleet ja menneet; kenties ovat ne taivaassa, kenties sillä toisella taholla, mutta hyvä Jumala olkoon kiitetty, he ei toki enää oo Englannissa! Mun hyvä, vanha ja rehellinen äitini koki ansaita leipänsä sairaanhoitajana; yks potilas kuoli, tohtorit ei tienneet syytä, ja äitini poltettiin noita-akkana. Lapseni saivat katsoa päältä ja ulvoa. Englannin laki! — nostakaa kuppinne ja juokaa sen kunniaksi! — juokaa tuolle laupiaalle Englannin laille, joka pelasti hänet elämästä Englannin helvetissä! Kiitoksia, toverit, kaikki yhteensä ja jokainen erikseen. Minä kerjäsin! talosta taloon, — minä ja vaimoni — laahaten muassa nälkäiset lapset, mutta s' oli rikos olla nälissään Englannissa — ja niin meiät ruoskittiin ja piiskattiin kolmen kaupungin halki. Juokaa kerta vielä laupiaalle Englannin laille! — sillä sen ruoska joi pohjaan Maryni veren, ja hänen siunattu pelastuksensa tuli pian. Hän lepääpi nyt tuolla, Herran pellolla, lukittuna kaikelta pahalta ja vaaralta! Ja lapset — no, kun minua ruoskittiin kaupungista kaupunkiin, sillaikaa he kuolivat. Juokaa, pojat — tippanen vielä vain tippanen pikku lapsi paroille, jotka ei koskaan tehnyt kärpäsellekään pahaa. Minä kerjäsin taas — kerjäsin leipäpalaa, sidottiin häpeäpaaluun ja menetin toisen korvani — katsokaahan tynkää tässä. Kerjäsin taaskin, ja tässä on toinen tynkä muistuttamassa minua siitä korvasta. Ja kuitenkin kerjäsin minä jälleen ja myytiin nyt orjaksi — tässä poskellani tämän pilkun alla, jos sen pesisin pois, näkisitte tuon punaisen S:än, jonka poltinrauta on siihen jättänyt. Orja! Tokkohan käsitätte tuon sanan! Englantilainen orja! — semmoinen on mies, joka seisoo eessänne. Olen karannut herraltani, ja jos saavat minut käsiinsä — taivahan kirous sille maalle, jonka laki on sen keksinyt! — niin hirtetään minä!"
Eräs terävä ääni kuului hämärästä —
"Eipä hirtetäkään! — tänä iltana on tuo laki kumottu!"
Kaikki kääntyivät ja näkivät pienen kuninkaan haaveellisen muodon äkkiä lähestyvän. Kun hän oli tullut valoon ja selvästi näkyviin, niin seurasi yleinen pamahdus kysymyksiä ja ihmettelyä —
"Kuka se on? Mitä tämä tietää?"